Aku pakinoi – Jo välähti Nuottarannassakin (1921)

Käärmelän pirtissä?

Otamme taas isosta aikaa tämän varakappaleen – kynän, piti meidän sanoa – käteemme ja selostamme näitä Nuottarannan kuulumisia, joita ei ole Kalevan palstoilla näkynyt toviin aikaan, kun sattui niin onnettomasti, että tämä sen ainoa kirjeenvaihtaja ensin poltti kätensä kuumalla puurolla ja sitten kuoli se musta koiranpenikka naapuritalon russakkain kanssa yhteiseen ja yleiseen myrkytykseen, ja sen jalon elukan kuolema saattoi kirjeenvaihtajan niin yrmeäksi ja epäluuloiseksi, että oli vähiltä livistää terveellisempiin ilmansuuntiin, ettei vain jonain kauniina iltapuhteena löytäisi itseään sudenridasta, käpälälaudasta tai jostain paikasta taikka yksinkertaisesti makaamasta kalpeilla kääriliinoilla ympärillään joukko Nuottarannan murhepukuista hautajaisyleisöä, joka juotuaan vainajan jälleenjääneet kahvivarat, keskustelisi, että vainaja taisi siltäkin olla jalo mies, vaikka olikin niin pöljä, että luuli boorihappoa ruokasuolaksi.

No niin – mitäpäs häntä enää. Olemme puhuneet jo ennen sähkön ihmeellisestä ilmestymisestä ja ilmenemisestä pieneen syrjäiseen Mursunkumpuun. Nyt se välähti jo Nuottarannassakin. Mutta sanottakoon heti, että Nuottaranta ei ole mikään syrjäkylä, joka ei olisi jo ammoin tiennyt mitä on sähkö ja että sähkömiehet ovat vain tavallisia lihallisia ihmisiä ilman siipiä ja sädekehää. Ja nuottarantalaiset ovat rauhallisina katselleet, kun pylväät ovat nousseet jaloilleen ja langat kohonneet kiiltelemään yläilmoihin juhlistamaan yksitoikkoista maisemaa Nuottarannan ja taivaan välillä.

Nuottarannan isännät ovat rahallisina ja vaatimattomina tuumineet toisilleen, että saadaan sitä nyt jättää tuo öljylamppu ja heittää vaikka nurkkaan ja emännät ovat tuumineet, ettei kannata noita lampunlasia enää paljon harjailla eikä sydämiä leikellä, välähtääpä sähkö lamppuihin, niin koira heitä enää katselkoon koko rämppiä.

Se oli siinä syksyn korvissa, kun tämä vanhojen keksintöjen itsepintainen halveksiminen sai alkunsa Nuottarannassa. Asia näytti kehittyvän niin rasvatusti, että oli viikon muutaman kysymys, kun saadaan näpsäyttää nappulasta, ja valoa on vieraankin katsella. Mutta Nuottarantaakin hallitsee tuo vanha totuus, että ihminen päättää, mutta jumala säätää.

Sähkötyömiehet milloin ilmestyivät paikkakunnalle, milloin yht’äkkiä katosivat vedettyään muutaman km:n lankaa ja ruuvattuaan jonkun vereksen eristäjän paikalleen. Mistä he tulivat ja kuhun menivät, se oli hämärää; mutta aina jäi työ keskeneräiseksi, Ja lampunlasit yhä nokeentuivat ja sydämet karstottuivat, niin että Nuottarannan öljylamput olivat kuin laimeina ja murheellisina tuikkivat aamutaivaan tähdet, kun nouseva aurinko, suurempi valkeus, riistää niiltä arvovallan.

Nuottarannassa aljettiin jo kynsiä korvallista ja jos lienee joku kironnutkin. Ei suoraan sähköjen vuoksi, vaan monen muun hankaluuden, kuten esim. huonon öljyn. On nimittäin tunnettua, että ihminen aina salaa – niinkauan kuin mahdollista – todellisen harminaiheen ja veistelee tikusta asioita.

Kului sitten viikkoja, lienee vierähtänyt kuukausiakin. Täytyi tarttua lamppuharjaan ja tasata sydäntäkin. Niitä laseja meni paljon rikki – mistä lienee johtunut. Ne loppuivat kauppapuodeistakin. Mitäpäs ne kauppiaat sellaisesta tavarasta tilasivat, jota millä hetkellä hyvänsä saattaisi kokoilla talojen takapihoilta, mikäli niitä joku vielä tarvitsisi.

Tyytymättömyys kasvoi ja aljettiin lausua julkisia mielipiteitä siitä, että mitenkähän lienee koko homman laita, tuleeko siitä milloinkaan mitään ja jos tulee, niin milloin tulee hämärässä tulevaisuudessa, kun sähkön aikakausi on jo ohi ja uudet auringot valaisevat taivasta ja maata.

Insinöörejä ja monttöörejä aljettiin katsoa karsaasti ja paikkakunnan johtavia sähkönpuuhaajia haukuttiin sekä paljastetuin että verhotuin sanoin, niin ettei se suinkaan ollut hauskaa heillekään. Mutta minkäpäs sille, kun ei saanut tarpeita.

Mutta suuri yleisö ei ymmärrä sellaista asiaa. Suuri yleisö ei pidä koskaan mitään mahdottomana silloin, kun se kerran tahtoo, että sen ääntä on kuuleminen. Nuottaranta ei ole tässä suhteessa muuta kansallisuutta autuaampi. Kun kerran öljylamput on päätetty hävittää, niin ne hävitetään, ja koska kerran sähkölamppu on ripustettu kattoon ja nappula seinään, niin miksi ei pidä annettaman valoakin.

— Ensi perjantaina!
— Ohooo!

Nuottarannassa vallitsi rauha – ulkonainen tyyneys, mutta sydämet takoivat kuin vimmastuneet aparaatit. Nuottarannassa ei puhuttu muusta kuin ensiperjantaista sinä viikkona. Ja kun se viimein tuli pilvisenä ja pimeänä niin ajateltiin, että antaa piillä nyt vain aurinkojen ja kuiden, tullaan tässä kohta omillaankin toimeen.
Se oli pitkä se perjantai. Ja se pimeni yhtä tasaisesti kuin oli valjennutkin. Jo tuli ehtoosta ja aamusta toinen päivä, nimittäin lauvantai.

Mitä oli sanottu perjantai-iltana ja mistä keskusteltiin lauvantaina on meidän tarpeetonta kertoa. Öljylamppuja aljettiin käsitellä jälleen varovasti ja ikään kuin jälleenheräävällä kunnioituksella, mutta sähkölamppuihin katsottiin sangen vihaisesti ja sanottiin pilkallisesti, että joutavia koristeita, jotka voisivat olla yhtä hyvin nurkassa pieninä kappaleina. Sitä ilkeyttä niille ei kuitenkaan tehty, sillä oli tullut pieni väärinkäsitys. Se oli vasta seuraava perjantai, kun saataisiin sähköä.

Niin sitä sitten tuherrettiin perjantaista toiseen. Vuoroin heiteltiin iloista kuperkeikkaa, vuoroin ”ryvettiin tuhvassa” ja kiroiltiin alimpaan valtakuntaan koko sähkö muuntajineen ja korkeine jännityksineen. Lopuksi siitä aljettiin tehdä pilaa koko hommasta. Tämä Suomen kansa osaa nimittäin suurimpain kärsimysten hetkellä upottaa murheensa virkistävään hohotukseen. Ja siinä tulee vielä kuuluisaksi tässä maailmassa. Myötäkäyminen on sille vaikeampi sulattaa. Se vain silloin murjottaa epäilevästi ympärilleen ja tuumii, että mikäs juoni tässä piileekään. –

Tuli sitten eräs perjantai – viimeinen ennen joulua. Nuottarannan lampunlasit oli puhdistettu kirkkaiksi ja öljyä varattu joulunpyhiksi ja vähän ylikin niistä. Oli jo väsytty viisasteluihinkin, niin että sähköistä ei puhuttu enää kerrassa mitään. Se oli ihmeen kirkas päivä. Aurinkokin pilkisti pitkästä aikaa. Ilmassa tuntui olevan jotain ihmeellistä. Koiratkin nostivat kuononsa taivaalle ja ulvoivat kamalasti. – Tämähän on kummallista! – ihmettelivät nuottarantalaiset – tuleekohan siitä sota taas?

Hilja-mummi liikeapulaisena Laitasaaressa

Ja silloin se välähti! Valo tuli lamppuihin kuin taivaasta isketty. Nuottarannassa elettiin pari hiljaista sekunttia, jonka jälkeen kiljaistiin: Oho! Sen jälkeen tuli pitempi paussi. Katsottiin vain ja ihmeteltiin. Ja sitten alkoivat suupielet sulaa, ja Nuottarannassa hymyiltiin yksimielisesti ja lopuksi naurettiin oikein sydämen pohjasta – ei pilkallisesti eikä katkerasti, vaan ihan rehellisesti ja hyväntahtoisesti.

Missä ei valoa ilmestynyt hyökättiin nappulaan ja sitten saatiin kohta kiljaista: Hei! Mutta eihän niitä ollut lamppuja läheskään joka paikassa. Mitä niistä, eihän sitä sähköä kuitenkaan – – oli tuumittu. Ja niissä paikoissa ei sanottu: Oho, eikä hei, vaan juostiin kauppoihin kuin päättömät kanat.
— Onko lamppuja?
— Ei ole.
— Voi p . . . . na !

Ja se se oli kamalinta, kun sähköä oli eikä ollut lamppuja. ”Kun sitä sähköä ei kuitenkaan tule.” Siinä se oli nyt sen virren surullinen loppusoitto.

Että mitenkäkö sähkö Nuottasaareen niin salaa tuli? Ei se tullut salaa. Näkiväthän sen kaikki, kun muuntajaa tuoda huristettiin ja puolet kylän miehistä oli vetämässä kaapelia joen ylitse. Ja se olikin hiton raskas. Mutta että sitä sähköä kuitenkaan ei tulisi, siitä oltiin varmoja.
— Vielä ne keksivät jonkun juonen, että saadaan olla jonkunaikaa pimeässä.

Mutta eivätpäs keksineet. Joululahjana tuli, että välähti.
Ja tällä hetkellä on vaikea löytää Nuottarannasta pimeää akkunaa muualta kuin Ällikän saunasta. Jossa ei ole ollenkaan akkunaa.

Aku 1

P.S. Katso Kaupin kaupan kuvaa yllä – siinä näkyy sähkölamppu, varmaan niitä ensimmäisiä. Kuva on 1910-luvulta, näin on arvioinut kuvan omistaja. 1920-luvun sähkölamppu näytti tältä (Philipsin mainos). Eräs tarkkasilmäinen huomasi että kaupassa on ollut jo myös puhelin, näkyy takahuoneen ikkunan kohdalla. Puhelimen tulosta Laitasaareen voit lukea tästä – radion ja television tulosta tästä.

  1. Kaleva 29.12.1921
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *