Jääkauden jäljillä Laitasaaressa

Oulujokilaakso – luonnon ja kulttuurin kehto

Muinaisia Oulujoen suistouomia Klikkaa kuvia niin näet ne isompina kuvateksteineen!

Laitasaaren kohdalla Oulujoen muinainen suisto yhdistettynä alueen muuhun geoympäristön historiaan on luonut jokilaaksosta erityisen hedelmällisen viljelyseudun. Alueen niin sanottu geoperintö on edesauttanut asutuksen juurtumista jokilaaksoon ja luonut kulttuuriympäristöjen kehittymiselle vuosisatojen, jopa tuhansien perinteet. Tällä kehityksellä on tiiviit yhteydet Oulujoen, mutta myös alueen kallioperän kehitysvaiheisiin. Mutta mitä kaikkea tähän niin sanottuun geoperintöön liittyy, siitä on tarkoitus seuraavassa artikkelissa ottaa selvää.

Ainutlaatuinen geologia yhdistää

Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kuntien alueella sijaitseva Rokua Geopark hyväksyttiin lokakuussa 2010 ensimmäisenä kohteena Suomesta Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO:n suojelemaan maailmanlaajuiseen geopark-verkostoon. Global geoparks -verkoston jäsenyys on alueelle suuri tunnustus ja tuo sille runsaasti kansainvälistä näkyvyyttä etenkin verkostoon kuuluvissa lähes 30:ssa valtiossa.

Geopark-verkosto koostuu lähes sadasta eri puolilla maailmaa sijaitsevasta ainutlaatuisesta geologisesta kohteesta. Ainutlaatuisuus tarkoittaa, että geoparkin alueella sijaitsee kansainvälisesti arvokkaita kallio- tai maaperän rakenteita ja muodostumia. Verkoston jäsenyys edellyttää, että ainutlaatuisen geologian ja sen ympärille kehittyneen elollisen luonnon ja kulttuurin turvaamiseksi on laadittu alueellinen kestävän kehityksen suunnitelma.

Geopark-verkosto

Geopark-verkoston tavoitteena on vaalia kohteiden sisältämää arvokasta geologista perintöä ja tuoda esille alueen luonto- ja kulttuuriarvoja sekä niiden välisiä yhteyksiä. Näitä teemoja hyödynnetään opetuksen, tieteen ja kestävän matkailun kehittämiseen. Geoparkien myötä myös alueen asukkaat tulevat tietoisemmiksi kotiseutunsa arvokkuudesta ja halu sen varjelemiseen kasvaa.

Jokainen geopark ilmentää tiettyä osaa maapallon syntyhistoriasta. Kohteiden kautta muodostuu kiehtova, miljardien vuosien mittainen aikapolku aina maapallon syntyhetkistä nykypäivään kertoen kivien, eläinten, kasvien ja kulttuurien kehitystarinan. Tämän ansiosta geoparkit muodostavat tiiviin ja vuorovaikutteisen maailmanlaajuisen verkoston.

Rokua Geopark – löytöretkellä pohjolan luonnossa

Rokua Geoparkin teemana on jääkausi ja sen jättämä ainutlaatuinen geologinen perintö. Jääkauden perintö yhdistyy alueen erityislaatuiseen kallioperän kehityshistoriaan ja jääkautta seuranneeseen elollisen luonnon ja ihmisasutuksen leviämiseen alueelle. Oulujoen, Rokuan ja Oulujärven alueet kattava Rokua Geopark onkin kiehtova kokonaisuus, jossa elottoman ja elollisen luonnon sekä ihmisasutuksen vuorovaikutussuhteet muodostavat arvokkaan, läpi vuosituhansien rakentuneen kertomuksen.

Rokua Geopark -alueen juuret sijaitsevat lähes kolmen miljardin vuoden takaisissa geologisissa tapahtumissa, joista alueen kallioperä sai alkunsa. Historiansa aikana kallioperä on poimuttunut korkeiksi vuoristoiksi ja kulunut nykyisenkaltaiseksi tasangoksi useita kertoja. Näkyvimmät merkit maastoon on jättänyt viimeisin jääkausi. Kansainvälisestikin ainutlaatuiseksi geoperinnöksi nousee jäätikön sulavesien kasaama Rokuan harjujakso kehitysvaiheineen. Nuorimmat jäljet maastossa ovat vetäytyvän merenrannan, virtaavan veden, soistumisen ja ihmisasutuksen muovaamia.

Rokua Geopark

Oulujoki – tuhansien vuosien tuotos

Rokua Geoparkin halki virtaa valunnaltaan Suomen neljänneksi suurin ja valuma-alueeltaan Suomen viidenneksi suurin joki, Oulujoki. Se kerää vetensä aina Kainuun itäosista saakka ja johtaa ne kallio- ja maaperän ohjaamia reittejä seuraillen lopulta Perämereen. Oulujoen kuten usean muun länsirannikon joen erikoisuus on, että sen pituus kasvaa koko ajan. Ilmiö johtuu ns. maankohoamisesta. Viimeisen jääkauden aikana Pohjois-Suomi oli reilun sadan tuhannen vuoden ajan peittyneenä valtavan jäämassan alle. Tämän Veiksel-jäätikön paksuus oli Oulujoen tienoolla parhaimmillaan lähes kolme kilometriä! Jäätikkö aiheutti valtavalla massallaan sen, että koko maankuori painui jäätikön alla ”lommolle”. Lommo painui syvimmälle Perämeren alueella, jossa maankuori oli parhaimmillaan yli 300 metriä alkuperäisestä tasostaan painuneena. Kallioperän palautuminen alkuperäiselle tasolleen aiheuttaa sen, että maa kohoaa hiljalleen.

Tähän mennessä kallioperä on kohonnut reilu 200 metriä ja kohoamisen uskotaan jatkuvan vielä noin sadan metrin verran. Etelä- ja Kaakkois-Suomessa maankohoaminen on jo lähes kokonaan loppunut ja kiivainta maankuoren palautuminen on juuri Perämeren rannikolla. Oulujoen kannalta tällä on toinenkin vaikutus: Oulujärven allas kallistuu epätasaisesta maankohoamisnopeudesta johtuen hiljalleen kohti kaakkoa, ja on jopa ennustettu että järvi tulisi etsimään tulevaisuudessa uuden lasku-uomansa kohti kaakkoa. Aika näyttää, ehtiikö kallistuminen edetä näin pitkälle ennen maankohoamisen hiipumista.

Oulujoen kehittyminen alkoi noin 9500 vuotta sitten eli samaan aikaan, kun Oulujärvi kuroutui silloisesta Ancylusjärvestä (Itämeren varhainen vaihe) omaksi järvialtaakseen. Vaalankurkku jäi Oulujärven rantaviivojen alimmaksi pisteeksi, josta vedet löysivät tiensä kohti länttä kallioperän murroslaaksoja seuraillen. On esitetty teoria, että Oulujärven vedet olisivat alkujaan laskeneet Vuolijoelta Siikajoen suuntaan, mutta tämä ei kuitenkaan ole saanut kannatusta eikä tieteellistä näyttöä.

Oulujoen pidentyminen oli alkuun kiivasta, mutta hidastui noin 8500 vuotta sitten tuhannen vuoden ajaksi silloisten Itämeren pinnanvaihdeluiden takia; Tanskan salmi aukeni ja Atlantista työntyi suolaista merivettä Itämeren altaaseen, muodostui Litorinameri. Rannan siirtyminen oli kuitenkin vääjäämätöntä maankohoamisen vuoksi ja kun Itämeren pinnanvaihtelut tasoittuivat, jatkoi Oulujoki jälleen tasaista pituuskasvuaan kohti länttä. Noin 6000 vuotta sitten Oulujoki yhtyi Litorinamereen Utajärven paikkeilla ja siitä vajaan parin tuhannen vuoden päästä rantaviiva oli siirtynyt Muhoksen Pyhäkosken partaalle.

Merenrannasta miljoonalaaksoksi

Muhoksella meren vetäytyminen kohtasi uuden haasteen. Pyhäkosken ja Montan voimalaitosten välillä kulkee niin sanotun Muhos-muodostuman reuna, jossa maanpintaa vajoaa lyhyellä matkalla yli 30 metriä. Muhos-muodostuman synnyssä saamme mennä ajassa lukuisia jääkausia ja jopa aavikoitumisia taaksepäin, aina noin 1300 miljoonan vuoden päähän. Tuolloin kallioperässä olevat jännitteet purkautuivat ja Muhokselta Perämerelle ulottuva 5-10 km leveä kallioperän lohko vajosi paikoin jopa kilometrin ympäröiviä alueitaan alemmas. Tämä hautavajoama muodostui silloisen valtameren lahdeksi, johon joet alkoivat kuljettaa maa-ainesta kaukaa idästä Svekofennidien vuoriston tyveltä. Suomi sijaitsi näihin aikoihin tropiikissa, jossa kemiallinen rapautuminen oli voimakasta. Kivessä oleva rauta hapettui tehokkaasti, mistä johtuen joen kuljettama kiintoaines oli hyvin voimakkaasti punertavaa. Tämä näkyy nykyisin erikoisena punertavana hiekkana Muhoksen ja Rokuan välisellä alueella, johon Veiksel-jäätikön sulamisvedet huuhtelivat Muhos-muodostumasta irrottamaansa hienojakoista mineraaliainesta.

Oulujoen suisto asettui siis Muhos-muodostuman reunalle. Tämä reuna pysäytti merenrannan vetäytymisen yli tuhanneksi vuodeksi lähes paikoilleen. Tuona aikana Oulujoki kerrosti edustalleen mittavan suiston eli deltan. Suistoalue oli ilmeisesti hyvin kalaisa ja myös kauppayhteyksiltään hyvä, sillä muinaisen jokisuiston ääreltä on löytynyt lukuisia kivikautisia asuinsijoja, iso osa niistä nykyisten Kieksin, Kiikkukankaan, Hangaskankaan ja Oulujoen väliseltä alueelta.

Maankohoaminen oli kuitenkin edelleen vääjäämätön ilmiö ja hiljalleen uutta maata kohosi esiin merestä. Tämän myötä vedenpinta suistossa laski ja Oulujoen vedet alkoivat kaivaa aiemmin kerrostamiinsa hienojakoisiin ja pehmeisiin maalajeihin uusia uomia. Kun vedenpinta laski, uomat kaivoivat tietään yhä syvemmälle deltan sisuksiin, kunnes lopulta kaikki vedet ohjautuivat pääuomaa pitkin nykyisen Montan voimalaitoksen vieritse Muhoslampeen ja entiset suistoa halkoneet uomat jäivät syviksi ja mutkitteleviksi painanteiksi Montan leirintäalueen ja Laukan välille. Näyttävin ja kookkain niistä on Ketolanojan kanjonimainen uoma lähellä Wanhan Tyllin matkailutilaa.

Oulujoen suistoalue Laitasaaressa

Muinaisen jokisuiston maaperä koostuu suurimmaksi osin hienosta hiekasta ja siltistä. Maaperä on yleisesti ottaen hienojakoisinta muinaisten uomien pohjalla, jossa valtamaalajit ovat siltti ja savi, kun taas deltan tasaisilla ”ylängöillä” maaperä on yleisesti hiekkaa. Yhdessä uomastojen suotuisan pienilmaston ja pohjavesivaikutuksen kanssa hienojakoiset, vettä hyvin pidättävät ja ravinteikkaat maalajit saavat aikaan varsinaisia kasvillisuuden kehtoja. Kosteimpien uomastojen pohjalle on kehittynyt myös soita, jotka entisestään lisäävät alueen elollisen luonnon monimuotoisuutta.

Muinainen jokisuisto yhdistettynä laajemminkin alueen geoympäristön historiaan on luonut Oulujokilaaksosta Laitasaaren kohdilla erityisen hedelmällisen viljelyseudun. Myös tämä on edesauttanut asutuksen juurtumista jokilaaksoon ja luonut kulttuuriympäristöjen kehittymiselle vuosisatojen, jopa tuhansien perinteet.

Näistä luonnon ja kulttuurin kehitysvaiheista saamme nykyisin nauttia alueen vahvojen kulttuuriperinteiden kautta, joita ansiokkaasti vaalitaan yhdistysten, kuten Laitasaari-Seuran ja Muhoksen kotiseutuyhdistyksen toimesta ja tuodaan esille niin museoissa, kirjallisissa julkaisuissa kuin internetissäkin. Kotiseutuhistorian vaaliminen on ansiokasta ja tekijälleen antoisaa työtä. Vielä antoisammaksi sen tekee, kun tutustuu historiaan ”pintaa syvemmältä”. Tällöin oman takapihankin arkinen ympäristö voi aueta täysin uudella tavalla ja osoittautua paikallisesti, alueellisesti tai jopa kansainvälisesti arvokkaaksi ja ainutlaatuiseksi kohteeksi. Näin on käynyt myös Laitasaaressa. Tervehenkinen ylpeys on tällöin täysin sallittua, jopa suositeltavaa, sillä oman identiteetin vahvistuminen kotiseutuylpeyden kautta avaa silmät myös muiden kulttuuripiirien ja ympäristöjen arvostamiselle. Tätä, jos jotain nykymaailmassa tarvitaan.

– Mikko Kiuttu

Projektipäällikkö, Rokua Geopark: Ympäristökasvatuksesta elinvoimaa ja paikallisylpeyttä –hanke

Lisätietoa Rokua Geoparkista: www.rokuageopark.fi
Hankkeesta lisätietoa täällä

Kirjallisuutta:

Florek, W., Koutaniemi K. & L. Koutaniemi (1987). Past and present of the river Oulujoki and adjoining areas. Nordia 21: 2, 13 s.
Huttunen, T., Hyvärinen, J., Kokkonen, J., Kousa, J., Nenonen, J., Rönty, H., Saarelainen, J., Tervo, T. ja Väänänen T. (toimituskunta) (2012): Rokua geopark – Jääkauden perintö. Geologinen retkeilyopas. Geologinen tutkimuskeskus. Kuopio. 64 s.
Lindenmayera, D. B., J. T. Wooda, D. Michaela, M. Cranea, C. MacGregora, R. Montague-Drakea & L. McBurneya (2009). Are gullies best for biodiversity? An empirical examination of Australian wet forest types. Forest Ecology and Management 258: 2. 8 s.
Maanmittauslaitos (2013). Avoimien aineistojen tiedostopalvelu, verkkosivu
Poesen, J., J. Nachtergaelea, G. Verstraetena & C. Valentin (2003). Gully erosion and environmental change: importance and research needs. Catena 50: 2-4. 42 s.

Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta kohteessa Jääkauden jäljillä Laitasaaressa

  1. Sari sanoo:

    Hei Mikko, olipa todella mielenkiintoinen tämä kirjoituksesi. Itse olen innostunut aina näistä todella vanhoista asioista.. mukavaa kesää sinne!

  2. Solja sanoo:

    Oho – satuinpa ajastamaan tämän artikkelin oikeaan ajankohtaan – nyt on nimittäin Geopark-viikko http://www.rokuageopark.fi/tapahtumat.php?hid=4&tid=164&tmonth=5&tyear=

    Kiitos Mikko mainiosta artikkelista – lukekaapa ihmiset ajatuksella!

  3. Pirkko Nissi sanoo:

    Kiitos mielenkiintoisista sivuista, joita silloin tällöin seuraan. Tänä keväänä olen useamman kerran kävellyt tuon Ketolanojan kanjonin hiihtomajalle saakka ja olo on kuin erämaassa konsanaan. Tänään vein sinne Huovilan koulun oppilaita (6 lk) ja elämys oli lapsille suuri. Näin lähellä voi puikahtaa täysin erilaiseen maisemaan. Hiihtomajalla makkarat maistuivat 3km:n kävelyn jälkeen. Esko K. kertoi tästä artikkelista ja kanjonin arvo nousi entisestään. Kiitos kirjoittajalle. Lämmintä kesää t. Pirkko Nissi

    • Solja sanoo:

      Kiitos kommentista Pirkko! Koululaisilla on hieno mahdollisuus tutustua oman kotikylän historiaan tämän(kin) sivuston kautta – sekä Huovilan, Hyrkin että Laitasaaren koulun koululaisilla. Kiitos kaikkien sivuston kirjoittajien! Huovilan ja Laitasaaren koulun historiikit on kirjoitettu, mutta Hyrkki puuttuu. Lähetin Markku Matveiselle viestiä jo syksyllä 2012 mutten saanut koskaan vastausta – täytynee varmaan uusia pyyntö. Heillä vaikuttaisi olevan hienoja kuvia vanhalta koululta – joskin on niitä Hyrkin koulun kuvia kertynyt tänne jo muutenkin, ks. http://www.laitasaari.fi/talot-2/kuvia-kouluista/ ja http://www.laitasaari.fi/talot-2/luokkakuvia/

  4. Mikko Kiuttu sanoo:

    Hei! Kiitokset artikkelia koskevasta palautteesta! Mukava kuulla, että se on päätynyt myös koululaisten äärelle.

    • Paavo Salmi sanoo:

      Tosi upeaa kuulla tieteellistä taustaa alueemme kehityksestä, näitä luen aina suurella mielenkiinnolla.

  5. Pete Silenius sanoo:

    Moro!
    Käytiin eilen kävelemässä lemmenpolku läpi ja eräällä levähdyspaikalla huomio kiinnittyi kannosta veistettyyn ukon päähän.Onko kellään tietoa,onko se vanhakin veistos vai nykyajan timpureitten tekeleitä.
    T.Pete

  6. Solja sanoo:

    Tänään varhain aamuyöllä sattui maanjäristys joka tuntui myös Muhoksella. Keskus oli Limingassa. Vielä vuonna 2017 kuulemme ja tunnemme jääkauden kaikuja…

    https://yle.fi/uutiset/3-9967366

    https://earthquake.usgs.gov/earthquakes/eventpage/us2000c1vm?utm_source=feedburner&utm_medium=twitter&utm_campaign=Feed%3A%2BAllEarthQuakes%2B%28All%2BEarthquakes%29#executive

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *