Isoviha Laitasaaressa


Julmana teurastajana tunnettu kasakkakenraali Tsekin sai itseltään venäjän keisarilta määräyksen Siikajoen pohjoispuolisten alueiden tuhoamisesta. Hailuodossa 21.9.1714 kaksisataa kasakkaa teurasti kirvein noin 800 yöuntaan nukkuvaa saarelaista ja sinne paennutta.

Isonvihan lapsivangit

Marraskuussa 1714 venäläiset ylittivät Siikajoen ja valtasivat Oulun Antinpäivänä 30.9.1714 tuhoten Oulun pitäjän kyliä. Pitäjästä vietiin satoja lapsia Savon kautta Viipuriin ja Pietariin. Useista taloista vietiin kaikki lapset. Laitasaaren Lumiaisessa kasakat yhyttivät Michael Toppeliuksen piilopirtissä lymyilleen vaimon ja poika Christoferin, vaimo pääsi pakenemaan, mutta poika otettiin orjaksi. Samoin siepattiin, näin kertoo perimätieto, läheisestä Keräsen (Kopsa) talosta tytär Briitta. Muhokselta kasakat jatkoivat matkaansa kohti Iitä, josta siepattiin mm. nimismiehen kolme poikaa.

Oulun pitäjän lastenryöstöt oli alistettu korpraali ja vahtimestari Fjodor Frodorovitsille jonka tehtävänä oli paloverojen kerääminen ja kansan kurittaminen. Heidän käyttäytymisensä siviiliväestöä kohtaan oli erittäin raakalaismaista. 1 2

Laitasaaresta siepatut

Johan Mäkelän pojat Johan ja Pehr – Juho pääsi palaamaan Laitasaareen vuonna 1723
Anders Haatajan poika Anders
Påhl Parviaisen poika Påhl
Pehr Inkalan pojat Pehr ja Claes
Thomas Rahkon poika Henrik
Erik Tihisen poika Henrik
Sotilas Mähösen poika Lars
Mats Simonpoika Kärnä
Erik Laukan poika Johan
Mats Kärnän poika Mats
Anders Kärnän poika Bertil
Erik Määtän poika Elias
Sigfrid (Sipo) Hakkaraisen poika Jacob
Erik Väärän poika Mats
Thomas Hartikan pojat Jacob ja Mats
Henrik Marinin pojat Henrik ja Steffan sekä tytär Anna 3
Olof Viinikan pojat Olof ja Henrik
Henrik Huovisen poika Henrik
Mats Pukin pojat Henrik ja Mats sekä tytär Lisa 4
Henrik Hämälän poika Henrik
Jöran Laukan poika Mats – ilmeisesti palasi takaisin Muhokselle ja vihittiin 21.12.1725 Marketta Pekantyttären (k. ennen 1741) kanssa, rippikirjassa 1733 maininta ”läser på tyska språket”, toinen avio 9.11.1741 Marketta Tuomaksentytär Jaara, asuivat Pyhänsivulla, Matti renkinä ja torpparina, kuoli ennen 1751, ilmeisesti leski lähti Oulunsaloon, oli lapsia 5
kappalainen Isak Gisselkorsin poika Christian ja tyttäret Justina ja Elisabet, Christian pääsi palaamaan Laitasaareen
Mats Kestin tytär Lisa 6

Aappo Simonpoika Kosunen – oli ollut venäläisten vankina kahdeksan vuotta, pääsi palaamaan Laitasaareen vuonna 1722. 7

  1. Vilkuna, Kustaa H. J. 2005. Viha. Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta. SKS
  2. Vilkuna, Kustaa H. J. Paholaisen sota, 2006
  3. Anna mainittu listan loppupäässä
  4. Liisa mainittu listan loppupäässä
  5. Muhos rk 1733-1740, s. 46
  6. Pohjanmaan läänin asiakirjoja 1719, kuva 95 – vaatii jäsenyyden
  7. Solja täydentänyt listaa myöhemmin lisäämällä linkit taloihin

2 vastausta artikkeliin “Isoviha Laitasaaressa”

  1. Aivan loistava postaus, Raimo ja hieno asiakirjalöytö. Kuva lisätty :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *