Heinäntekomuistoja – osa 2


Jatkoa heinäntekomuisteluihin – käärmeet tuntuivat olleen heinämiesten haittona useallakin pellolla!

Pentti L:n muistikuvia heinänteosta Siltalassa:

Heinänteko alkoi yleensä viikko juhannuksen jälkeen. Meillä oli pientila, hevosella tehtiin. Ensin isä niitti luo’on. Viikatteella niitettiin ojan laidat, jotka me äidin kanssa haravoitiin.

Jos poutia näytti tulevan pitemmäksi aikaa, silloin luo’on annettiin kuivua päivän tai seuraavaan päivään. Heinä ajettiin haravakoneella läjiin ja alettiin ukottaa. Rautakangella ensin seipäitä pystyyn.

Kerran meinasi tulla vahinko Katajasuolla. Olin näet lyödä rautakangella maassa olevaan ampiaispesään (se on muuten kuivan kesän merkki).

Ukotuksesta eli seivästämisestä vielä. Jos heinät olivat märänpuoleisia, laitettiin tilanteesta riippuen heinästä sidottuja välitappeja 1-3 kpl. Niihin tehtiin semmoinen kiristyssolmu ja jätettin ilmaväli.

Välillä juotiin janoon kotikaljaa tai termarista kahvia ja syötiin voileipiä. Silloin oli tullut kauppoihin lihaisa Gotler-makkara. Se maistui hyvältä.

Katajasuon niityllä oli mahdollista juoda lipistä vettä lähteestä (lippi on kepin päässä oleva tuohinen astia). Rauhiojan niityllä keitettiin kahvit paikan päällä. Isä saattoi olla yötäkin heinäladossa. Rauhiojalla oli niittykämppiä joillakin taloilla, oli näet pitkät etäisyydet.

Sitten kun heinät olivat kuvia, ne kerättin lähilatoon sapilailla tai hevosella ja ihan viime vuosina traktorilla.

Heinänteko kesti pari viikkoa. Meillä oli pieni tila, joten autettiin heinänteossa naapureitakin aina tilanteen mukaan. Heinänteko kohotti kuntoa. Työpäivän päätteeksi saatettiin mennä illalla vielä hillaan ja tietysti uimaan Oulujokeen.

Sääksi toivottiin paarmojen ym. takia hienoista tuulta. Sääskiä oli. Monesti kuului heinäsirkan siritys – en ole kuulut enää – johtuu kuulemma iästä! Sudenkorentoja lenteli. Käärmeitä sai varoa varsinkin Katajasuolla. Bogdanoffin Ville kertoi, että he tappoivat Savisuolla joka ukon viereen käärmeen.

Heinänteko oli kovaa työtä. Oma nostalgia on siinä nyt. Nyt voisi vähän vaikka maksaa että pääsisi heinäntekoon.

Kalevi L:n muisteluja Koivikon heinänteosta 60-70 luvulla:

Heinänteko aloitettiin kun timotei alkoi tulla tähkälle heinäkuun alkupäivinä. Suurin osa henkilökuntaa oli lähtenyt kesälomille ja minä olin vakituinen heinäntekijä noin viidentoista oppilaan kanssa. Hyvillä heinäkuun ilmoilla työt kestivät pari kolme viikkoa, mutta sadeilmoilla se kesti toista kuukautta.

Parhaimmillan heinäpinta-ala oli 50 ha. Heinää niitettiin aina seuraavan päivän seivästyksen tarve. Yleensä kaikki heinät seivästettiin eikä luo´olta paljonkaan kerätty. Heinäseipäitä oli useampi tuhat kappaletta ja seipäät olivat kaksitappisia.

Useana vuonna seipäitä käytettiin kahteen kertaan. Entisten kuivuttua heinät kerättiin latoihin joten seipäät saatiin uudelleen käyttöön. Alkuun seivästys meni kilpahommaksi, mutta viikkojen kuluessa tahti laantui.

Heinätöissä oli niittotraktoreita kaksi, yksi harava- ja yksi seiväskairatraktori. Heinän läjyyssä oli neljä traktoria peräkärryineen. Heinät ajettiin Matokorven latoihin, joita oli kymmenkunta ja osa heinistä ajettiin navetan vintille. Kaikki lastaus ja purkutyöt tehtiin käsipelillä. Opiskelijat olivat silloin vanhempia kuin nykyisin, parikymppiä täyttäneitä ja joukossa oli muutama tyttökin.

Heinätyöt aloitettiin kello kahdeksan ja hyvällä säällä jatkettiin iltamyöhään. Kahvi, ruoka ja juoma kuljetettiin pellolle, alkuaikana hevosella, myöhemmin traktorilla. Oppilailla oli vuorotellen ns. tisurivuoro ruoankuskaukseen. Ruokana oli yleensä jotain keittoa, hernekeittoa, lihakeittoa tai makkarakeittoa. Juomana oli maitoa, mehua ja Immosen Helvin tekemää maan parasta sahtia. Leipänä oli Koivikossa leivottua rieskaa ja ruispullaa.

Yleensä heinätyöt onnistuivat hyvin mutta sadekesinä tuli ”sonninheinäkin”. Silloinen heinänteko oli raskas urakka niin oppilaille kuin ohjaajalle. Piti seurata tarkasti säätietoja, että saataisiin mahdollisimman hyviä heiniä. Siihen aikaan hyviä heiniä piti olla satapäiselle karjalle koska AIV-rehu ei ollut pääasiallinen ruoka niin kuin nykyisin.

Vuoden 1973 aikana Koivikkoon hankittiin ensimmäinen heinänpaalain. Kuitenkin heinät edelleen laitettiin seipäille, koska ei vielä luotettu maassa kuivattamiseen. Heinien kuivuttua seipäillä, heinät purettiin maahan riviin ja sen jälkeen ajettiin paalaimella pienpaaleihin. Paalut painoivat noin 10-15 kg. Tämä joudutti heinän korjuuta paljon ja tiloja tarvittiin vähemmän.

Muutama erikoinen tapaus sattui heinätöissä. Eräänä aamuna kun mentiin Matokorpeen nähtiin isokokoinen otus heinäseipäiden välissä lähellä lampaitten laidunta. Minä luulin sitä koiraksi ja lähdin ajamaan sitä pois heinähangon kanssa. Menin noin viiden metrin päähän, kun se hyppäsi ilmaan ja loikki pakoon. Se oli isokokoinen susi ja lampaiden henki säästyi. Sutta ei myöhemmin enää näkynyt.

Toinen tapaus oli kun oli ruokatauko ja oppilaita istui ojanpenkalla jalat ojassa. Kaikki alkoivat olla aterialla, kun silloin opiskelemassa ollut Tihisen Heikki Laitasaaresta alkoi kopeloida housuntakamuksiaan että mikä siellä liikkuu. Heikki hyppäsi ylös ja huomasi että kyykäärme oli lämmennyt ja lähtenyt liikekannalle. Heikkiä käärme ei onneksi pistänyt, mutta monet vitsit siitä väännettiin.


Yksi vastaus artikkeliin “Heinäntekomuistoja – osa 2”

  1. Mukavia muistoja tuollaiset kuvien kera.
    Minua kiinnostaa onko kenelläkään valokuvia jäiden nostosta Oulujoesta? Muistelen joskus nähneeni kuvan siitä työstä. Jäitä sahattiin kuutioiksi, nostettiin hevosreen kyytiin ja tuotiin kesäksi maidon jäähdytystä varten talon pihapiiriin sahapurujen alle josta joka päivä haettiin muutamia lohkareita maidon jäähdytysvettä viilentämään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *