Elvi Haatajan muistelmia

Oulujokea lasketaan

Aarno Määttä, jonka suku on lähtöisin Pienimäätästä no 17, on haastatellut laitasaarelaisia viime vuosituhannen lopulla. Julkaisemme Aarnon lähettämiä juttuja sivustolla.  

Haatajan Elvi (s. 1911), jonka kotitalo oli Honkarinta no 78, on muistellut seuraavaa:

Pikkaraisen no 72 isäntä oli viemässä tervaa Ouluun. Hän kuljetti tervat Laitasaaren Laukan tilan rantaan ja siitä oli tarkoitus jatkaa veneellä Oulujokea myöten Ouluun. Kun venettä lastattiin se kaatui, mutta isäntäpä ei harmitellut karanneita tervatynnyreitä, vaan kun itsekin oli muljahtanut jokeen – oli vain päivitellyt, että kastuikohan rahat!

Laukasta Pesolaan oli tie tehty kesällä kuljettavaan kuntoon jo 1800-luvulla. Tien hoidosta huolehtivat talolliset. Sanginjokiset kulkivat usein Laitasaareen ja siitä laivalla Ouluun. Sota-aikana ei Sanginjoelta Ouluun ollut linja-autokuljetusta – silloin mentiin hevosella Laitasaareen, josta pääsi ainakin junalla Ouluun.

Elvi on myös muistellut, että Palokankaalla (ent. Pikkarainen no 72), Honkalassa ja Huovisella on aikoinaan ollut kauppa. Kaupanpitoa hoidettiin niin, että kun isäntä kävi hevosella kaupungissa, hän toi tavaroita enemmän kuin omiin tarpeisiin ja ylimääräiset sitten myytiin kyläläisille. Kauppoja ei ollut enää 1930-luvulla, se taisi loppua kun Anna ja Antti Määttä perustivat kaupan vuonna 1928.

– Aarno Määttä

Kategoria(t): 24 Laukka, 58 Pesola, 72 Pikkarainen, 72 Pikkarainen - Palokangas, 76 Paasimaa Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *