Aihearkisto: 50 Puujalka

Makkaramestarin muistokirjoitus

Viime keskiviikkoaamuna t.k. 5 p:nä vaipui viimeiseen lepoonsa mies, joka tällä paikkakunnalla oli hyvin tunnettu ja tavallaan merkillinen, ehkei hän ollutkaan yhteiskunnan ylimmillä portailla. Vainajan elämäntyö oli siksi merkillinen, että se ansaitsee muutamia muistosanoja. Mies, jonka manan majoille menon täten ilmoitamme, oli maanviljelijä Eberhard Meier. Vainaja oli syntynyt maalisk. 26. p. 1827, Artelshofenin kylässä lähellä Herzbrundin kaupunkia Baierin valtakunnassa Saksanmaalla. Nuoruutensa aikana oltuansa ensin sotapalveluksessa 6 vuotta saksalaisessa ratsuväessä, työskenteli hän olutpanimoissa, makkaratehtaissa, humala- ja kasvitarhurin toimissa.

Tallennettu kategorioihin 28 Kekkola, 50 Puujalka | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Pikakuvia Kajaanin matkalta

Oulun kirkon torninkello lyödä paukutteli kahtatoista päivällä keskiviikkona elok. 20 pnä (1890), kun Kajaanin tullista ajaa karautimme Muhokseen menevälle tielle. Aikomus oli matkustaa Vaalan kautta Kajaaniin.  Maantie kulkee pitkin Oulujoen viljavaa laaksoa, Oulujoki vilkkuu tuo tuostakin vasemmalla kädellä. Hyvin on viljelty Oulujoen laakso, nuo vaalean kellervät ohra- ja ruisvainiot, sekä vihannat nurmikentät todistavat että maanviljelys on jo jotenkin hyvällä kannalla Oulujoen varrella. Vainioilla näki miestä naista kilvan hyörivän elonleikkuuhommissa. Rukiin leikkuu oli jo loppumaisillaan useammassa talossa ja jopa ohrankin sekä kauran leikkuu oli hyvässä määrässä.

Tallennettu kategorioihin 10 Kosunen, 34 Kortila (pappila), 39 Koivikko, 47 Halkovaara, 50 Puujalka | Avainsanoina , , , | 4 kommenttia

Mikä on Laitasaaren vanhin talo?

Törmäsin Tuohinon eli Puujalka -talon historiaa kirjoittaessani sellaiseen asiaan, että Kotiseutumme -kirja (2002-2003) kertoo Puujalka no 50 talon rakennetun vuonna 1669. Tässä kirjassa mitä ilmeisemmin tarkoitetaan nimenomaan tätä taloa, joka on kuvassa. Uskovatko laitasaarelaiset tämän tiedon? Onko jollakin parempaa tietoa asiasta? Toivoisimme, että ne joilla on vanhoja taloja pihapiirissä tai asuinkäytössä,  laittaisitte kommenttina minkä ikäisiä talonne ovat?

Tallennettu kategorioihin 50 Puujalka | Avainsanoina | 3 kommenttia

Puujalka nimitys Tuohinolle

Olen pari päivää kirjoittanut auki tuota Tuohinon nro 50 historiaa eri lähteistä. Tuohinossa ensikertaa löydän asukkaita vuoden 1764 alkavasta rippikirjasta. Silloin 1770 alkaen talossa asustelee uudistilallisen tittelillä Pekka Siira vaimoineen. Pekan alkuperää en ole vielä ehtinyt selvittää. Utajärvellähän on eräs mielenkiintoinen Siiran talo, jonne mm. muuttaa Repolan Pogostalta vuonna 1732 tullut Ohvo Lesonen, Ohvo on Vienan Venehjärven kylästä. 1 No mutta palataampa  Tuohinon taloon. Perinnetarina kertoo,  että Tuohino sai lisänimensä Puujalka saksalaissyntyisen makkaramestari Ebenhard Meijerin mukaan. Meijer muuttaa taloon ”virallisesti” vasta 1881 ja taloa nimitetään Puujalaksi jo 1847 alkavassa rippikirjassa. Tuohinoon vuonna 1828 on tullut uusi isäntäpari Oulusta Juho ja … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 50 Puujalka | Avainsanoina , | 7 kommenttia