Aihearkisto: 38 Inkala

Inna Lindqvist, Laitasaaren koulun toinen opettaja

Pohjolan talvi on kuolettavan kylmä ja pelottavan pimeä huolimatta aamunkoitosta etelässä ja pohjoisessa leimahtavista revontulista. Se sammuttaa tuhansia ihmishenkiä. Ken voisi laskea sen saaliin, ken luetella sen uhrit. Se mikä on heikkoa, haurasta, joutuu häviölle, kuolee ja haudataan. Tämän kaltaiseksi muodostui talvi 1922 Muhoksen Laitasaaressa, jolloin yksi sen pitkäaikaisista työntekijöistä, opettaja Inna Charlotta Lindqvist vaipui sairasvuoteelle. – Synkimmäksi muodostui tammikuun 28. paivä 1922, jolloin levisi tieto, että kyläläisten rakastama opettaja on vaipunut ikuiseen uneen herätäkseen uuden kirkkaamman päivän valjetessa. Opettaja Inna Lindqvist oli syntyisin Etelä-Pohjanmaalta, mutta jo nuoruusvuosina vietti hän kesäaikoja sukulaisten luona Muhoksella, joka muodostuikin sittemmin hänen elämänsä  varsinaiseksi … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 38 Inkala | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Maria Tähtelä, Laitasaaren koulun ensimmäinen opettaja

Kansanopettajan ohdakkeinen tie ei vaadi yksinomaan päteviä tietoja ja taitoa, vaan se ennenkaikkea edellyttää eräitä henkilökohtaisi ominaisuuksia, joita on suotu vain aniharvoille. Maria Tähtelä oli yksi sellainen, jonka kehtoon suopea kohtalo oli lahjoittanut opettajan ja kasvattajan rikkaat kumminlahjat ja ne hän uskollisesti tahtoikin kantaa nousevan ihmistaimiston hyödyksi ja onneksi. Maria Tähtelä syntyi Haapaveden Tähtelän talossa talonpoikaisessa kodissa. Vanhemmat olivat maanviljelijöitä. Pirteä ja tiedonhaluinen oli Maria-tytär ja henkinen lahjakkuus ilmeni jo hänessä lapsena olleessaan, vaikkakin ruumiin voimat olivat heikot, jonka kohtalon kirot painoivat läpi koko elämän.

Tallennettu kategorioihin 38 Inkala | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Ahlholmit Laitasaaressa

Yrjö Johannes Ahlholm (myöh. Visavaara, s. 22.8.1896 Tornio, k. 8.8.1946 Oulu) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat torniolainen kirjanpitäjä, raatimies Emil Matinpoika Ahlholm ja Riitta Juho Erkintytär Katajamaa. Yrjö vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Hilja Heleena Antintytär Hyrkin (s. 30.11.1892 Hyrkki no 12) kanssa. Tämä kansakoulun ja kaksi luokkaa Tornion alkeiskoulua käynyt merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 13.9.1915, josta hänet jalkansa harjoituksissa Lockstedtissa loukattuaan keväällä 1916 siirrettiin 1.3.1916 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin 1.5.1916 siviilitöihin. Hän joutui kuitenkin jo saman kuukauden lopulla Kölnin sotilassairaalaan, jossa oli hoidettavana noin yhdeksän kuukauden ajan. Suomeen hän palasi toipilaana 1.12.1918. … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 12 Hyrkki, 38 Inkala - Apaja | Avainsanoina , , | 2 kommenttia

Inkalan krouvi

Huom! Tämä artikkeli on 500. joka on sivustolla julkaistu! Katso kaikki artikkelit aakkosjärjestyksessä tämän linkin kautta. Muhoksen käräjät 30.8.-7.9.1786 Tikkalan talossa, s. 298-302, § 145 1 Kruununnimismies Aleksander Schroderus ilmoitti laillisesti käsiteltäväksi aikaisemmilla käräjillä olleen rikosasian, mikä oli lykätty syytettyjen poissaolon takia. Rengit Juho Antinpoika Perttunen ja Pekka Liflander sekä talollisen poika Sakari Inkala olivat talollinen Iisakki Inkalan krouvissa eräänä pyhäpäivänä vuonna 1786 pelanneet korttia, ja talollinen Iisakki Inkala oli sen sallinut talossaan.

Tallennettu kategorioihin 22 Koistila, 28 Kekkola, 32 Pienihuovinen, 35 Kesti, 38 Inkala | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Vauhkolan isäntä muistelee – urheilua (osa 2)

Lohelan Pentti on haastatellut Vauhkolassa asuvaa Risto Huttusta (s. 1934). Vielä kaksi mielenkiintoista artikkelia tulossa tämän jälkeen! Sitä tuli urheiltua, keskimatkoja juoksin. Juoksua ei varsinaisesti reenattu eikä lenkkeilty, juostiin vaan ilolla. Keväällä kun maantiet alkoivat sulaa ruvettiin juoksemaan. Rautatietä myöten oli myös hyvä hipsutella koska se suli aiemmin kuin maantie – radalla käytettiin tuolloin hiekkaa eikä sepeliä kuten nyt. Juoksuharrastusta ei katsottu oikein hyvällä. Mitä ne aikaiset miehet leekaa, sanottiin. Työnteko se oli tärkein ja antoi kuntoa.

Tallennettu kategorioihin 11 Rahko, 36 Kauppi, 38 Inkala, 44 Arola, 53 Vauhkola | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Olutta tulee olla kestikievarissa matkustajain varalla

Vuonna 1891 Joulukuun 31. p. päätti Muhoksen kunta yksimielisesti pitämässään varsinaisessa kuntakokouksessa, että niissä kievareissa, mitkä mainittuun kuntaan kuuluvat, oluen myönti peräti kielletään, ettei minkään nimistä olutta saa matkustavaisille rahan edestä antaa.

Tallennettu kategorioihin 38 Inkala - Apaja | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Värjärimestari Fjellström, Inkalan omistaja

Inkalan talo Kosusten aikaan, pihamaalla isäntäväki – klikkaa kuvaa Ylä- ja Ala-Inkalan taloja no 38 omisti 1850-luvun puolivälistä lähtien oululainen värjärimestari Jacob Ericinpoika Fjellström (s. 1792). Inkalan edelliset asukkaat olivat muuttaneet Ouluun – perheet saattoivat olla tuttavia keskenään jotakin kautta ja kenties niin tilakaupat syntyivät. Jacobin afääriasiat olivat jo loppusuoralla, olihan hän jo 60-vuotias, tuon ajan mittapuulla ikäloppu. Oulun Wiikko-Sanomissa kirjoitettiin 18.12.1852: Allamainittu tietää antaa kunnioittawasti tämän kautta, että hän on wastaanottanut wärjäri-mestari J. Fjellström’in wärjäys-oikeuden tässä kaupungissa, ja pyytää arvollista kaupungin ja maakunnan yhteistä kansaa tuomaan kohtuullista wärjäys-maksoa wastaan hänelle värjättäväksi Pumpuli- Willa- Silkki- ja Pellawan lankoja ja waatteita; … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 38 Inkala, 38 Inkala - Apaja | Avainsanoina | 2 kommenttia

Muhoksen kunnanvaltuuston kokous 16.11.1930

Sattuipa melkein päivälleen tämä – kuva on otettu 83 vuotta sitten. Koetin etsiä henkilöiden nimiä – kun useampiakin on Laitasaaresta – mutta arvailuksi meni. Ja sitten loppui aika. Osaako joku auttaa? Klikkaa kuvaa isommaksi.

Tallennettu kategorioihin 1 Kärnä, 12 Hyrkki, 15 Huovinen, 38 Inkala - Apaja | Avainsanoina , | 8 kommenttia

Oulujoella sattunutta

Joki on laitasaarelaisille ollut aina tärkeä elementti – se on sekä antanut että ottanut. Ylläolevassa kuvassa naarataan hukkuneita. Kuva on Martti Kesäniemen ottama – tiedätkö tapauksen? Joulukuussa 1929 Toini Emilia Kinnunen (s. 28.7.1908, herastuomari Aappo Kinnusen tytär Hyrkistä no 12) oli kahden muun naisen kanssa ylittämässä Oulujokea kun vene kaatui. Martta Keinänen ja karjatalousassistentti Mari Saikkonen hukkuivat. Toini itse pelastui uimalla.

Tallennettu kategorioihin 1 Kärnä, 12 Hyrkki, 18 Rönkkö, 38 Inkala, 6 Tihinen | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Jäidenlähtö 13.5.1929

Valokuvan ottanut Martti Kesäniemi kertoo Oulujoen jäidenlähdöstä 84 vuotta sitten – klikkaa kuvaa, niin näet sen isompana – sekä kuvatekstin Joka asui Oulujoen törmällä, tuli yleensä vuosien varrella tuntemaan joen salaisuuksia. Niinpä myös jäiden lähto tiedettiin muutaman vuorokauden tarkkuudella. Kun minä sain vanhemmilta henkilöiltä tietää tuon odotettavissa olevan jäiden lähdön, oli minun mielenkiintoni kokonaan keskittynyt tulossa olevaan tapahtumaan. Saatoin tuntikausia vain kuljeskella pitkin törmiä tuijotellen jokea.

Tallennettu kategorioihin 37 Ähkynen, 38 Inkala, 38 Inkala - Apaja | Avainsanoina , , | 2 kommenttia