Aihearkisto: 35 Kesti

Isoviha Laitasaaressa

Julmana teurastajana tunnettu kasakkakenraali Tsekin sai itseltään venäjän keisarilta määräyksen Siikajoen pohjoispuolisten alueiden tuhoamisesta. Hailuodossa 21.9.1714 kaksisataa kasakkaa teurasti kirvein noin 800 yöuntaan nukkuvaa saarelaista ja sinne paennutta. Isonvihan lapsivangit Marraskuussa 1714 venäläiset ylittivät Siikajoen ja valtasivat Oulun Antinpäivänä 30.9.1714 tuhoten Oulun pitäjän kyliä. Pitäjästä vietiin satoja lapsia Savon kautta Viipuriin ja Pietariin. Useista taloista vietiin kaikki lapset. Laitasaaren Lumiaisessa kasakat yhyttivät Michael Toppeliuksen piilopirtissä lymyilleen vaimon ja poika Christoferin, vaimo pääsi pakenemaan, mutta poika otettiin orjaksi. Samoin siepattiin, näin kertoo perimätieto, läheisestä Keräsen (Kopsa) talosta tytär Briitta. Muhokselta kasakat jatkoivat matkaansa kohti Iitä, josta siepattiin mm. nimismiehen kolme poikaa.

Tallennettu kategorioihin 1 Kärnä, 11 Rahko, 15 Huovinen, 16 Isomäättä, 19 Mäkelä, 2 Parviainen, 24 Laukka, 25 Hakkarila, 3 Hartikka, 35 Kesti, 38 Inkala, 4 Hämälä, 42 Kopsa, 5 Väärä, 6 Tihinen, 8 Viinikka, Määttä (kantatalo) | Avainsanoina , , , | 2 kommenttia