Aihearkisto: 32 Pienihuovinen

Oulujoen tukinuitosta

Oulujoen Uittoyhdistys on perustettu vuonna 1910, toki joessa uitettiin puita aikaisemminkin. Aivan ongelmitta se ei käynnistynyt, mm. Konnun talojen isännät kirjoittivat samana vuonna Kaiku-lehteen Kysymys lain tuntevilta. Onko oikein, että uittoyhtiö Oulujoessa ohjepuomillaan Konnun talojen kohdalla, joilla on viljelysmaita sekä meijeri toisella puolella jokea, estää vapaan ylipääsemisen rantojensa kohdalla roomu- ja venekulkijoilta, ja jos siihen ei kerran oikeutta ole, niin toivoisimme, että sitä parempi mitä pikemmin tämä epäkohta korjattaisiin. Heikki Kontu         J. Kontu (Juuso Kontu eli Ähkynen) 1

Tallennettu kategorioihin 16 Isomäättä, 23 Keränen - Kulmala, 3 Hartikka, 32 Pienihuovinen, 6 Tihinen | Avainsanoina , , , | 2 kommenttia

Muhoksen Mimmiä aina muistelessa…

Varmaankin usea muhoslainen nainen on esittäytyessään vieraalle kuullut, että Jaa, vai Muhoksen Mimmejä sitä ollaan. Hiljattain sosiaalisessa mediassa tuli keskustelua, kuka olikaan oikea Muhoksen Mimmi. Usein Mimmi on liitetty Armi Kuuselaan, mutta tämä ei pitäne paikkaansa. Reino Helismaa teki Muhoksen Mimmi -rallin jo vuotta ennen Armin kruunaamista Miss Universumiksi. Usea muhoslainen on selvittänyt aikojen saatossa ”oikean” Mimmin esikuvaa, mistä Helismaa olisi rallinsa kirjoittanut. Osa on sitä mieltä, että hän oli Hilda Maria Musta (s. 26.5.1912 Tyrnävä, k. 11.4.1993 Rovaniemi), jonka sukujuuret kiertyvät Utajärven kautta Laitasaareen. Raimo Ranta on kysellyt Helismaan sekä Toivo Kärjen perikunniltakin asiaa ja sieltä on tullut tietoa, että Mimmi oli fiktiivinen … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 15 Huovinen, 32 Pienihuovinen, 35 Kesti, 4 Hämälä | Avainsanoina | 2 kommenttia

Rajuilma Laitasaaressa 1772

Vuoden 1773 talvikäräjien ensimmäisen asiana oli edellisen kesän rajuilman aiheuttamat vahingot eräille Oulujoen pohjoispuolen tiloille Laitasaaressa.

Tallennettu kategorioihin 27 Ketola, 28 Kekkola, 3 Hartikka, 30 Kokko, 31 Kontu, 32 Pienihuovinen, 4 Hämälä, 40 Kähkönen, 42 Kopsa, 43 Hangaskangas, 46 Tyllinoja, 57 Ritokangas | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Pienihuovinen no 32 historia

Aloittelin kirjoittamaan tämän talon historiikkia vähän tolkummin keväällä 2015 kun kokosimme Lehikoisen Elsin kanssa Piilolan talon tarinaa. Piilolan perustajat, Jurvelinit, olivat aiemmin Pienihuovisen torppareita. Pienihuovisesta on lohkottu myös Leskelä, jonka historiikki on yksi ensimmäisiä mitä olemme yhdessä tilan omistajien kanssa kirjoittaneet. Heljän no 41 omistanut maamittari Oskar Tiger omisti myös Pienihuovisen – hän ja vaimonsa Greta myivät tilansa Muhoksen kunnalle. Tilalle rakennettiin Huovilan koulu.

Tallennettu kategorioihin 32 Pienihuovinen, Muut talot | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Inkalan krouvi

Huom! Tämä artikkeli on 500. joka on sivustolla julkaistu! Katso kaikki artikkelit aakkosjärjestyksessä tämän linkin kautta. Muhoksen käräjät 30.8.-7.9.1786 Tikkalan talossa, s. 298-302, § 145 1 Kruununnimismies Aleksander Schroderus ilmoitti laillisesti käsiteltäväksi aikaisemmilla käräjillä olleen rikosasian, mikä oli lykätty syytettyjen poissaolon takia. Rengit Juho Antinpoika Perttunen ja Pekka Liflander sekä talollisen poika Sakari Inkala olivat talollinen Iisakki Inkalan krouvissa eräänä pyhäpäivänä vuonna 1786 pelanneet korttia, ja talollinen Iisakki Inkala oli sen sallinut talossaan.

Tallennettu kategorioihin 22 Koistila, 28 Kekkola, 32 Pienihuovinen, 35 Kesti, 38 Inkala | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Leskelä lohkottiin Pienihuovisesta

Iisak ja Maria Leskelä ostivat Muhoksen kunnan omistamasta Pienihuovinen no 32 3/8 mtl perintötilasta lohkotilan vuonna 1911. Tila sijaitsi Oulujoen törmällä Kekkolan rajalla ja tuli siihen kuulumaan …kotipalstana Leskelän ja Arolan torppien tilukset, Ritolan aluspelto, metsäsaaria ja aroja yhteensä noin 8,5 hehtaaria, niittypalstana Ritolan rajan puoli Ristisuota ja metsäpalstan Sanginjoen puoleinen kolmasosa Oisavan palstan Muhoksen ja Ylikiimingin välisen maantien itäpuolella olevasta osasta, kaikki Huovilan kansakoulun johtokunnan vuonna 1910 maalle paaluttamia ja tiluskartalle merkitsemiä rajoja myöten.

Tallennettu kategorioihin 12 Hyrkki, 19 Mäkelä, 32 Pienihuovinen, 37 Ähkynen, 43 Hangaskangas | Avainsanoina | Jätä kommentti

Joki jäätyi yössä

Huovilan koulun päiväkirjamerkinnässä keskiviikkona 2. marraskuuta 1927 kohdassa Poissa olleet Toisen puolelaiset. Joki jäätyi yössä. Oulujoki oli jäätynyt yön aikana, eivätkä eteläpuolella asuvat koululaiset päässeet kouluun. Jää ei tietystikään ollut vielä riittävän kantava, mutta sen verran vahva, ettei veneellä enää päässyt läpi. Kouluun oli kuitenkin tullut pohjoispuolelta 9 tyttöä ja 7 poikaa, siis yhteensä 16 oppilasta.

Tallennettu kategorioihin 32 Pienihuovinen | Avainsanoina , , | Jätä kommentti