Kirjoittajan arkistot:Ritva Leinonen

Isien perintö (4.11.1917)

Ken eloon loihti Suomen korvet, ja kamppaili kanssa karhujen, hallan? Ken hurmetta vuosi, kun sotatorvet soi, vihamiehen, mi murhaten kulki ja ikeeksi laski verisen vallan? Talonpoika se oli, joka raatoi; hän rämeistä perkasi pellot ja söi väliin pettua, viljan halla kun kaatoi. Nälissään taisteli miekoin ja nuijin, edestä vapauden henkensä möi. Hänen on tämä maa – sen metsät ja pellot, ei suvun vierahan käskijäherran. Jo sortajan soikoon kuolinkellot! Ken orjana ois omalla maalla, joka ostettu verellä on kerran? Siis suoraksi selkä, talonpoika Suomen, älä nöyränä piiskurin ruoskaa nuole! Toki aukee uusi usvissa huomen, mikä onnesi auringon maille tuo; et ikeen … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Aku pakinoi – Korvikkeita (1941)

Kuvan henkilöt eivät liity tarinaan, mutta tunnistatko heitä? Se ei ollut näin alku- vaan loppukuulla, kun herrasväki Kääpä-Koivu sai aiheen pistäytyä visiitillä herrasväki Kuretsuolla. Ja se aihe oli sikäli arkaluontoinen, ettei sitä oikeastaan voi julkisuudessa mainita. Rouva Kääpä-K. vain sen kuiskasi miehelleen herra Kääpä-K:lle. Herra Kääpä-K. kuiskasi vastaan, ettei vain suotta vaivauduta. Siihen sanoi rouva Kääpä-K., että kyllä se on aivan varmaa, se kun on sellainen hamstraaja se rouva Kuretsuo, niin että kyllä siellä kannattaa käydä, kun ei ole edes korviketta saanut moneen päivään ja tärkeitä asioita olisi – sellaisia päivänpolttavia kysymyksiä, joista piti joutua haastelemaan ennen kuin muut ennättävät. … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , , | 1 kommentti

Unikko

Unikko loimuaa, myöhäinen tulikukka. Sen sisaret jo ovat sammuneet. Punainen unikko. Sydän hiilen musta. Syyssuven iltayö uneksii. Myöhäisunikko ei nuku. Se ei salli punaloimuteriön kääriytyä hiilenmustan sydämensä ympärille. Myöhäinen, unohtunut hymyilee yölle. Elämälle. Juo laulua rakkaudesta. Se itsekin tahtoisi laulaa maailmalle, yölle ja itselleen laulun kiihkeästi eletystä hetkestä. Kenties ensimmäinen yö halloineen tuo kuuraa, taittaa, vie pois. Painaa povelleen. Ovat kukkineet kesänsä hilpeät unikot hymysilmin. Veden kantajat virvoittivat niitä laulavia, ilosilmäisiä lempikukkiaan. He sivuuttivat surun unikon keskenkasvuisen.  Sen myöhästyneen. Kalvoi jano ja ainainen ikävä, kunnes avaruuden ensikuutamo ja päivän vilvas sadekuuro herätti hauraiden unikuvien häilyvään varjoon. Uneksi myöhästynyt. Ei untesi … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 60 Ontero | Avainsanoina | Jätä kommentti

Aku pakinoi – Paljon lapsia… (1941)

Kuvan lapset eivät liity tarinaan, mutta tunnistatko heitä? -Siinä sitä nyt ollaan, sanoi mies, jolla on paljon lapsia. Häntä olisi naurattanut, jos hän olisi vielä osannut nauraa, mutta hän ei jaksanut edes hymyillä. Hän oli vuosikymmeniä sitten unohtanut sen taidon. Mies, jolla on paljon lapsia, muisti niin elävästi sen entisen ”hyvän ajan”, jolloin yleinen mielipide vaati, ettei saanut olla paljon lapsia. Ja hänellä niitä kuitenkin sattui olemaan. Ja siitä tuli hänelle kaikenlaista ikävyyttä, ja – häpeää. Entiset hyvät ystävät hylkäsivät hänet, kun heidän hyvät neuvonsa eivät vähääkään olleet auttaneet.

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina | Jätä kommentti

Aku pakinoi – Vapaan valistustyön vainiolta (1941)

Olkoon sen kylän nimi vaikka Saarensyrjä. Me saarensyrjäläiset olemme siksi vaatimattomia, ettemme tahdo itseämme mainostaa ja siksi esiinnymme mieluimmin salanimellä, vaikka se ei olisikaan aivan tavallista sellainen vaatimattomuus. Vähäpätöiset syrjäkylätkin sepustavat itsestään kaikenlaista tyhjänpäiväistä, jota ei kannattaisi painattaa sanomalehteen. Kun allekirjoittanut yli pari vuosikymmentä sitten päätti pikimmältään pistäytyä Saarensyrjässä, unohti hän itsensä sinne eikä ole vieläkään muistanut lähteä pois. Ja niin on käynyt monelle muulle. Sellaista ei voi sanoa joka kylästä.

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Aku pakinoi – Vellamon uhrit (1941)

On jälleen se aika, jolloin joudutaan lukemaan uutisia Vellamon vaatimista uhreista viisaine jälkihuomautuksineen: ”ei pitäisi mennä heikoille kevätjäille”. Miksikä näitä hyviä ohjeita ei noudateta? Onko sisu tässäkin suhteessa niin vääjäämätön, että täytyy tehdä toisin kuin neuvotaan? Ei hyvät ystävät. On tuhansia, kukaties kymmeniätuhansia ihmisiä, joiden täytyy uhmata kuolemaa aivan kuin sodassa ja työntyä vaan kevätjäillekin, vaikka turma vaanii joka askeleen alla. Kymmenettuhannet järvet sekä tuhannet joet ja purot eivät tosin ole enää niin välttämättömiä kulkureittejä kuin entisaikaan, mutta sensijaan ne muodostavat vaikeita esteitä monien ihmisten kulkureiteillä, eikä niitä aina voida kiertää, vaan ne täytyy ylittää tavalla tai toisella.

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Myrskyä päin – runo Merikoskesta

Öistä lauluas, kuohujes säveltä unhoita en, Merikoski! Tarujas, kuunteli soitin mieleni yhäti uusia: kuohuja, pauhua, värejä, sointuja vireitä tunnelmiin sain kuohulaulussa kosken. Niitä lennätti puhaltava tuuli hulmuvin harjoin mereltä ryntäävä, Pohjan lahdelta. Mutta mieleni vihurituuli vain elämää ja vapautta vaati se kaikelle kahlehditulle… Itkua ihmisen kuunteli hiljeten. Rynnätä tahtoi myrskyä päin! Ja laulaa se tahtoi niin kuin kahleille ärjyvä, vapautta huutava ryöppyävä Merikoski kevätyönä pauhaa. – Salli Lund (Virta vierii, 1971)

Tallennettu kategorioihin 60 Ontero | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Naisten päivä

Naisten päivä. Keväimen kättely. Auringon tervehdys. Valoa, sineä, säteilyä. Oli pitkä ja harmaa talvi. Sinä hymyilet. Silmäsi syttyvät kun on Sinun päiväsi. Naisten päivä. Onnitteluja. Iloa! Se on hyvä. Ilo ja onni ovat elämää. Osa päiviämme. Mutta etkö juuri vain muistellut, kaivannut… Sekin on hyvä. Kaipaus on elämää ja muistaminen. Tärkeää varsinkin erikoisina päivinä. –   Auringon laskua viimesuvista vesillä liikkuessasi tai säveltäkö mielesi pohjimmaista tapailit… Ehkäpä kangasteli pari riviä runoa kauan luetusta esseestä… Miten se kuuluikaan: Käsiä, suonikkaita, työssä rustottuneita naisten käsiä yli meren meurujen ja vuorten harjanteiden ojentuvat Sinua kohti tuskien takaa, veren ja kyynelten läpi. Mustia, valkoisia, keltaisia … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 60 Ontero | Avainsanoina | Jätä kommentti

Aku pakinoi – Toivomuksia (1949)

Kaiken syönnin ja mässäämisen jälkeen tuntuu ruumiissa olevan suuri raukeus ynnä väsymys. Tuntuu aivan mahdottomalta ajatuskin, että tämän joululoman jälkeen pitäisi taas ruveta töihin: vaikkapa vain heiluttamaan pelkkiä leukoja. Kyllä se vain on urakka sekin, rakas lukija, vaikka sitä kutsutaan henkiseksi työksi (ja kaikkea muuta kuin henkevää, kun on yli kolmekymmentä vuotta soitellut samoja levyjä), jota jotkut eivät lue työksi laisinkaan. Aika on parantanut. Aikako? Tyhjä sana, pelkkä mielikuva, jolla ei ole mitään muuta oleellista kuin se, että sitä voidaan mitata. Eikä se siis parane eikä huonone. Olot ja eläminen sitä tekevät. En kuitenkaan ehdota, että ”kielinerot” taas keksivät jonkin … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Karjalaisäidin kehtolaulu

Uinu humussa hongiston lienny lipleessä haaviston. Ilta aaltoja uuvuttaa uni ulkona uurastaa: Soutaa sorsia salmien kokoo poikia sotkien. Kaislat kahunsa hiljentää lumme valkea väsähtää. Tuuli poikansa nuorimman lännen leppeän herkimmän kutsui yölliseen uinailuun luonnon valtavan kuunteluun. Nuku valohon keväimen uinu lempehen sydänten. Nuottarannalta taattos saa armas laulaen odottaa. – Salli Lund, teoksesta Runon tupa, 1947-1948

Tallennettu kategorioihin 60 Ontero | Avainsanoina | Jätä kommentti