Arola no 44 historia

Liisa o.s. Rahko ja Heikki Arola Arolan no 44 tilan historian aloittaa mielenkiintoinen henkilö Lauri Laurinpoika Häikäläinen (s. n. 1715), jonka vanhemmat olivat sissipäällikkö Lauri Häikäläinen ja hänen vaimonsa Kaarina. Joissakin tiedoissa tämän sissipäällikön nimeksi on sanottu Lorentz Heikel. Lauri Häikäläisen myöhemmistä vaiheista ei ole muuta tietoa kuin että hänen poikansa Lauri siis vihittiin Oulunsuussa pudasjärveläisen Kaarina Väätäjän kanssa, asuivat Arolassa ja myös Oulunsuun Juuruksessa. Poika Juho avioitui Liisa Laurintytär Rahkon kanssa. Liisan koti oli Rahko no 11. 

Martti Lumiaho kirjoitti Oulun sukututkija -lehteen suuren pohjan sodan aikaisten jalkarakuunoiden ja sissipäälliköiden vaiheista. Rahvas valitti sissien Pietari Longströmin, Lauri Kärjen ja Lauri Häikäläisen tekemistä laittomuuksista, joita tutkimaan lähetettiin majuri Salomon Enberg syksyllä 1717. Enberg ei tyytynyt tutkimuksiin, vaan hän ryhtyi sissisodankäyntiin. Enbergin joukot vedettiin pois vasta keväällä 1720. 1

Tilalla vaihtui isännät melkoisen tiheään – Laurin jälkeen tilalla oli isäntänä Matti Pöyhtäri,  hänen jälkeensä eräs Iivari, jonka sukujuuria en ole löytänyt toistaiseksi. Hän asui tilalla vuoteen 1776 saakka. Hänen jälkeensä Tapani Mäkelä Mäkelästä no 19,  hänen jälkeen sitten Lauri Fiskari, Heikki Karppinen, Lauri Korhonen jne.

Mahtaisiko keneltäkään löytyä vanhoja kuvia Arolan no 44 rakennuksista ja miksei asukkaistakin?

  1. Oulun sukututkija-lehti 1996, nro 2, Lumiaho Martti Jalkarakuunoiden ja sissipäälliköiden vaiheita
Kategoria(t): 19 Mäkelä, 44 Arola Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *