Aku pakinoi – Virsi ensin, pamaus sitten (1926)

Kalevan lukua On kaunista olla periaatteilleen uskollinen; jos vaikka erehdys sattuu, vastatkoon periaate puolestaan. Siitä ei kuitenkaan sakoteta eikä panna jalkapuuhun.

Joskus saatetaan itse periaatekin julistaa pannaan, mutta harvoin se tapahtuu yksimielisesti, ja kuka voi väittää, että enemmistö, joka määrää periaatteen kohtalon, on aina ja ehdottomasti oikeassa. Kaikkiallahan on pimeä ja valo esiintyy vain pieninä pilkkuina. Laadittaisiinpa kerran koetteeksi perustuslaki, jonka mukaan vähemmistö aina voittaisi. Ei siitä maapallon magneettinavat katkeaisi.

Sitä, että entisajan ristiritarit ensin tappoivat turkkilaisia ja sitten rukoilivat Vapahtajan haudalla, on alettu nykyajalla pitää vähän sopimattomana; mutta kun suuri Kustaa Aadolf ensin rukoili ja sitten surmasi katolilaisia, ei sitä lainkaan pidetä törkeänä – luterilaisen periaatteen mukaan.

Jos ristiretkeläisetkin olisivat ensin veisanneet ja rukoilleet ja sitten vasta murtaneet turkkilaisten vastarinnan, niin maailman myötätunto olisi heidän puolellaan. Siinä oli vain se niksi, että he surmasivat saadakseen päälle syventyä rukoukseen, mutta nyt rukoillaan päästäkseen heti sen jälkeen surmaamaan.

Olisi soma tietää, kumpi periaate on inhimillisempi.

Meitä luonnollisesti syytettäisiin liiallisesta vapaamielisyydestä, jos yrittäisimme väittää, etteivät veisu ja kenttätykkien jyske muodosta oikein ehjää sinfoniaa – ei musiikin, älyn eikä tunteenkaan korvalla kuultuna, vaan että ne erikseen esitettyinä vastaisivat paremmin tarkoitustaan. Mutta ellei muuten saada syntymään välttämätöntä joukkosuggestiota, niin pysyköön tämäkin periaate edelleen pyhänä. Jesuiittoja on paljon parjattu, mutta heidän kuuluisa tunnuslauseensa on otettu kaikilla aloilla visusti käytäntöön.

Ja sitten voimmekin siirtyä sinne Kivijärvelle, Keski-Suomeen, missä on äskettäin tapahtunut tavallinen ampumistapaus tavallista juhlallisemmissa kehyksissä.

Kaksi esivallan palvelijaa, nimismies ja henkikirjoittaja, ajelee talvi-illan rauhassa kohti Kivijärven Muholan kylää. Lumi narisee surullisesti jalasten alla. Mutta siihen yhtyy reestä paljon iloisempi sävelmä. Henkikirjoittaja on maistanut kiellettyä hedelmää, eikä ole lymynnyt puiden sekaan, vaikka onkin vaarallinen henkilö kuin nimismies lähellä.

Pian kuitenkin henkien kirjanpitäjä tuntee kurkkunsa liian kuivaksi ja pyytää päästä tien vieressä olevaan torppaan juomaan. Mutta nimismies panee kampoihin. Kirjuri on omavaltainen herra eikä tottele esivaltaa edustavaa kättä – kömpii vain reestä hangelle sellaisella ylivoimalla, että nimismiehen täytyy lähteä hakemaan 8 km:n päästä parempaa pontta sanoilleen.

Kirjuri pääsee käsiksi mökin seinäpintaan, mutta ei löydä sitä kohtaa, mikä aukeaisi. Sivelee ja hivelee ja kompuroi kulmasta kulmaan kuivakurkkuinen kirjuri.

Mökin asukkaat kuulevat kummallista rapinaa, kyhnytyksen ja nikotuksen. Kauhistuvat. Ovet salvataan. Etsijäkin nyt äkkää oven. Kolkuttaa. Ei avata. Hän on äkäinen herra ja tuntee itsensä suureksi niin pienen mökin seinustalla. Ja hän uhkaa tappaa koko mökkikunnan, ellei häntä lasketa sisään. Ei laskettu sittenkään. Kirjuri potkaisi akkunan säpäleiksi. Nyt tuli asema vakavaksi sisälläolijoille, ja pikainen puolustus oli järjestettävä. Mökissä majaileva vanha opettaja Laamanen otti komennon ja määräsi haulikon heti ladattavaksi. Torpan poika mobilisoitui tähän tehtävään ja oli kohta valmis hyökkäämään. Mutta taistelua ei saatu niin uudenaikaisesti alottaa. Komentaja Laamanen sanoi, että: seis! Ja alkoi veisata virttä. Sitten hän antoi rynnäkkökäskyn ja haulikko pamahti ja ”vihollinen” nujertui hangelle, voitettuna vaikkakin vielä hengissä.

Saapui sitten paikalle nimismieskin poliisivoiman tukemana palauttamaan henkikirjurin järjestykseen ja lain alle, mutta tämä makasi jo hyvässä järjestyksessä torpan sängyssä ja urhoollinen komentaja L hoiteli kenttäpapin tehtäviä rukoillen ja veisaten vuoteen vieressä.

Hm.

Mene ja lyö amalekilaiset, äläkä säästä heistä yhtäkään.

Mutta:

Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.

Hyviä periaatteita, elleivät olisi tulleet painetuksi näin peräkkäin. 1

Aku

Puhtaaksikirjoitus G. A. Ala-Kojolan pojantytär R. Leinonen

  1. Kaleva 18.3.1926
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *