Aku pakinoi – Vihtorivaara (1925)

Kaleva-lehti ”Vihtorivaara” uhkaa Suomessa kansakoululaitosta.

Vahingollinen hyönteinen on ilmestynyt jyrsimään hentoja juuria tasavallan valistuksen vainiolla.  Se on ”vihtorivaara”, se kavala mato.

Mikä on vihtorivaara? kyselee lukija, jos hän ei ole perehtynyt kansanopetusoloihin.

Se selviää erään kansakoulutarkastajan kouluhallitukselle lähettämästä vuosikatsauksesta, jossa mm. sanotaan näin:

Kansakoulunopettajattaren naimisiinmeno, ns.”Vihtorijärjestelmä” uhkaa vakavasti kansakoulun kuntoisuutta sekä opettajain omaa arvoa. Kun ”Vihtoriksi” kelpaa kuka hyvänsä, kuleksivasta hanurinsoittajasta ja sällistä alkaen, on asia erittäin huolestuttava. Asiassa olisi ehkä ryhdyttävä sopiviin toimenpiteisiin.

Hm – sellainen se on asia. Aika kiperä juttu.

Omasta puolestamme pyydämme heti, ettei meitä vain määrättäisi siihen komiteaan, joka ottaa poistaakseen tämän epäkohdan, tämän vihtoripulman. Sillä, jos joku heikko ja turvaton opettajatar-parka on elämänsä yksinäisyydessä katsonut sopivaksi ottaa miehisen turvan ja kanssavaeltajan elämän vaikealla murtomaalla, niin eikö se ole vähintäin inhimillistä. Ja mitä erityisesti tulee syrjäseutuihin ja sydänmaihin, niin on yksinäisen opettajattaren mahdoton tulla toimeen vaikeassa elämänkamppailussa – yksinään.

Esim. jokaisen palkkapennin puolesta täytyy käydä ankarat taistelut johtokuntien kanssa, jotka syrjäseuduilla ovat tavallisesti pahimpia koulun ja varsinkin opettajan vihollisia, toiseksi:  sinne koululle ohjataan kaikki kerjäläiset ja maantieritarit, ja näitä kaikkia vastaan on opettajatar aivan turvaton – yksinään.

Nämä ovat tosin käytännöllisiä seikkoja, mutta mehän muistanemme kaikki lisäksi kertomuksen, jossa mm. sanotaan:  mutta ihmisen ei ollut hyvä olla – – –

Tämä lienee pohja, jolle on syntynyt  ns. Vihtorijärjestelmä. Otettakoon pohja pois, niin järjestelmä katoaa.

Missään tapauksessa eivät kouluhallituksen voimat riitä karkoittamaan pois jo valmiita Vihtoreja. Ne eivät ehkä aina miellytä tarkastajia – ainakaan sitä tarkastajaa, joka kerran ryhtyi ajojahtiin kaikkia miesopettajiakin kohtaan, mutta liika on aina liikaa, sanoo ruotsalainen sananlasku, ja mitä tämänkaltaisiin asioihin tulee, niin ovat ne vähän sukua luonnon alkuvoimille, joita yksi ehkä vähän löylynlyömä kansak.tarkastaja ei voi muuttaa.

Muuten ei mainittu tarkastaja – tai oikeammin mainitsematon – tunne vanhoja suomalais-kansallisia tunnemotiiveja sortaessaan erikoisesti hanurinsoittajia. Vanhassa eteläpohjalaisessa kansanlaulussa nimenomaan sanotaan, että: ”autuas se tyttö, joka pelimannin saa”. Että taiteelliset taipumukset tehoavat erityisesti naisiin, niin mitäs ne raukat luonnolleen voivat – rakastuvat paremman puutteessa iloiseen hanurinsoittajaan. Tulee ilta ja tulee aamu, ja niin ilmestyy sinne koulun keittiöön hellan ääreen ”Vihtori”, joka kahvipannun tuhistessa saattaa vetää pelivärkistään pari kirkkaampaakin rivausta.

Jos se uhkaa kansakoululaitoksen elinjuuria, niin voisihan ”Vihtori” parhaintaan muuttaa esityksensä fortissimosta pianissimoon, ettei se häiritsisi mahdollisesti epämusikaalista tarkastajaa, milloin tämä kerran vuodessa sattuu koululla käymään.

Näin me tätä asiaa ajattelemme vapaamielisesti, mutta sen sijaan toivoisimme arv. tarkastajien toimivan siihen suuntaan, että ne sadat ”opettajat”, jotka ilman mitään valmistusta ja pätevyyttä hoitavat valistuskylvöä, osaamatta edes haitaria soittaa, poistettaisiin uhkaamasta opettajien omaa arvoa ja oikeuksia.

Kaikessa tapauksessa kielto, etteivät naisopettajat saa mennä naimisiin, voisi sangen pian saattaa naisseminaarit tyhjiksi, sillä se vanha aataminaikuinen heikkous on vielä vahva. Eikä se mainittu tarkastajakaan sitä tarkoittane, hän vain tahtoisi saada oikeuden nimittää – ei ainoastaan opettajat vaan myöskin heidän ”Vihtorinsa” virkoihinsa.

Että milloin sellainen vihtorintoimi joutuu avonaiseksi niin olisi se viipymättä julistettava haettavaksi ja saapuneista hakijoista valitkoon asianomainen opettaja mieluisensa, jonka asettakoon ensi sijalle ja lähettäköön kaikki hakemukset asianomaiselle piiritarkastajalle, joka nimittäisi Vihtorin virkaansa. Ja olkoon opettajalla oikeus tarpeen tullen valittaa kouluhallitukseen. Paikan voisi julistaa avonaiseksi esim. Kylän Lehdessä.

Olkaa, Vihtorit, vahvassa turvassa! 1

Aku

Puhtaaksikirjoitus G. A. Ala-Kojolan pojantytär R. Leinonen

  1. Kaleva 11.10.1925
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *