Aku pakinoi – Vapaan valistustyön vainiolta (1941)

Laitasaaren Marttoja (1938)

Olkoon sen kylän nimi vaikka Saarensyrjä. Me saarensyrjäläiset olemme siksi vaatimattomia, ettemme tahdo itseämme mainostaa ja siksi esiinnymme mieluimmin salanimellä, vaikka se ei olisikaan aivan tavallista sellainen vaatimattomuus. Vähäpätöiset syrjäkylätkin sepustavat itsestään kaikenlaista tyhjänpäiväistä, jota ei kannattaisi painattaa sanomalehteen.

Kun allekirjoittanut yli pari vuosikymmentä sitten päätti pikimmältään pistäytyä Saarensyrjässä, unohti hän itsensä sinne eikä ole vieläkään muistanut lähteä pois. Ja niin on käynyt monelle muulle. Sellaista ei voi sanoa joka kylästä.

Käynti Päivärinteellä 1933

Saarensyrjässä eletään niin kuin muuallakin – työtä tehdään ja omillaan tullaan toimeen. Ei olla tyhjän röyhkeitä, mutta liiaksi ei myöskään kumarrella, se tahtoo sanoa: ollaan lujasti kiinni omassa lihavassa savipellossa, ei lainata keväällä perunansiementä naapureilta eikä syötetä vanhoja ladonkattoja rehun puutteessa.

Kaikissa nykyajan riennoissa ollaan mukana täysin rinnoin ja innoin. Varsinkin n.s. vapaa valistustyö on syvälle juurtunut, ja erittäinkin naisten yhdistystoiminta on kaiken kiitoksen yläpuolella. Kylässä toimii ainakin seitsemän seuraa tai yhdistystä, joiden jäsenistö kokoontuu kerran viikossa. Jossain riidanhaluisessa maaperässä siitä voisi syntyä ellei sota niin ainakin meteli. Saarensyrjässä noudatetaan sitä vanhaa hyvää periaatetta, että kun eletään itse niin annetaan muidenkin elää, tai ainakin yrittää. Nykyään on kaikki niin epävarmaa – eläminen niin kuin muukin toimeentulo.

PPNSL kesäjuhla Haukiputaalla v. 1933

Niin – samana iltana voi olla kahdetkin ompeluillat. Sillä tavalla nimittäin nykyään hankitaan varoja kaikkiin yleishyödyllisiin tarkoituksiin – niin tehdään Saarensyrjässäkin. Ja väkeä kyllä riittää, sillä nuoret saarensyrjäläiset käyvät maistamassa korviketta ja muita mehuja ensin yhdessä paikassa ja sitten toisessa. Näin saavat yhdistykset markkoja kassaansa, ja pyöreät markat ne ne sitten saavat muut pyöreät pyörät pyörimään. Jonkinlainen koneistohan se on yleishyödyllinen yhdistyskin – johtokuntineen ja jäsenineen.

Tänne Saarensyrjään on kuulunut, että niistä johtokunnista paikotellen on melkoinen sapina. Täällä Saarensyrjässä siinäkään ei satu koskaan hankausta. Kullakin seuralla on vanhat kantajäsenensä, ja kunnia annetaan sille, jolla on siihen ansioita. Ei ole kaunista alaikäisten ruveta keekoilemaan ja liiaksi nostamaan vihreää nokkaansa. Ovat täälläkin muutamat ”tullista tulleet” yritelleet saada aikaan eripuraisuutta viljelemällä liiaksi luonnonvääriä leukojaan, istuttaakseen muka suuren maailman tapoja. Mutta kiitoksia vain – kyllä täällä osataan olla ja elää riitelemättäkin. Täällä vanhoilla savitasangoilla seurataan isiltä perittyjä tapoja. Lapset saavat mekastaa ja laverrella keskenään, mutta vanhempien asioihin ei ole lupa sekaantua. Ja n.s. paremmat ihmiset tunnustetaan paremmiksi, mikäli he osoittavat olevansa sitä, kuin väittävät.

Laitasaaren Marttojen kudontakurssi 1938

Yhtä ja toista sattuu kuitenkin paremmissakin perheissä, ja siivossa sekä rauhallisessa kylässäkin voi sattua jokin pieni pyörre elämän tavallisesti tyynessä ilmakehässä. Se oli silloin, kun tuli kylään se helläsilmäinen nuorimies – mikä lie ollut jokin Vihtori nimeltään. Olivat tulleet katsoneeksi sen Vihtorin tummansinisiin silmiin muutaman yhdistyksen toimeliaimmat jäsenet sillä seurauksella, että rupesivat toisiaan tuijottamaan perin epäluuloisesti, että eihän tuo nyt vain yritä sitä nuortamiestä kietoa pauloihinsa. Mutta kun sitten ilmeni, että sillä Vihtorilla oli jo oma ankkuri ahjossa, niin yhdistys jälleen saattoi kokoontua korvikepannun ympärille, ja yksimielinen mielipide oli se, että se maailma on sitten kaviaa, kun keksitään vaikka mitä juttuja viattomista ihmisistä. Niin – niitä juttuja kyllä osataan keksiä Saarenkylässäkin. Mutta sehän on niin kovin inhimillistä.

Väkeä Laitasaaren rukoushuoneella (1938)

Kun on kuulunut sellaisiakin ääniä, että nykyisin toimisi muka liian paljon erilaisia yhdistyksiä, jotta muka kaivattaisiin keskittämistä, ts. useitten yhdistysten sijalle tulisi yksi suuri yhdistys. Mutta eiköhän tällaiset suunnitelmat kuulu niihin nykyajan virtauksiin, jotka yrittävät hävittää kokonaan yksilön pois yhteiskunnasta. Ja jos sitä vauhtia mennään, niin on mielenkiintoista nähdä sitä yhteiskuntaa, jossa ei ole enää laisinkaan yksilöjä, vaan muita olioita, joitakin robotteja, joilla ei ole omia aivoja – paljon nappuloita vain, joista jokin keskitetty peukalo painaa. Ei kyllä meillä täytyy olla vielä oikeus valita paikka ja seura, jossa nautimme sen pienen korvikeannoksen, minkä saamme ja kykenemme lunastamaan. Ei meidän silti ole pakko vaivata nerokkaista aivojamme, jotka voivat olla kansojen vapaudelle niin vaarallisia.

Maatalouskerholaisia Mäntyrannan koululla 1932

Emme me täällä Saarensyrjässä ainakaan kaipaa mitään keskitystä. Siitä yhdestä suuresta yhdistyksestä tulisi varmasti sellainen isätön, kuolleena syntynyt olio. Ja sitten meillä olisi niin ikävää, niin ikävää…

Aku 1

  1. Kaleva 21.3.1941
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *