Aku pakinoi – Siasta ja kahvista (1941)

Pappilan apulainen Anni Kolari ja Tsika-niminen sika Siasta ja kahvista ei tavallisesti puhuta saman otsikon alla, mutta kyllä vuohesta ja kahvista, sillä vuohen väitetään olevan se otus, joka ensinnä on tuota mainehikasta herkkua – ei juuri latkinut, vaan muuten makustellut. Kahvi oli kukoistanut villissä vapaudessaan Abessinian vuoristossa, ilman, että kukaan tiesi sen ihmeellisistä ominaisuuksista mitään, kunnes eräs luostarin abotti huomasi vuohien jyrsivän sen papuja ja tulevan siitä ilmeisesti hyvälle tuulelle, niin että ne ihan hyppivät ja tanssivat. Ahaa, ajatteli abotti, annetaanpa munkkienkin maistaa, mitä se heihin vaikuttaa? Sen kun vain torkkuvat, kun pitäisi valvoa ja taistella kiusaajaa vastaan. Ja sitä annettiin, ja vaikutus oli ihmeellinen. Munkit tosin eivät ruvenneet tanssimaan, eikä se kuulunutkaan luostarin menoihin, mutta munkit tulivat virkeiksi, eikä uni enää niin raskaasti painanut silmänluomia. Siitä se sitten alkoi se pöönäpalvelus.

Palatakseni ns. päiväjärjestykseen, on minun aluksi tunnustettava, että on aikomus taas vähän kyntää vieraalla vasikalla eli ts. kertoa, mikä ”huolestuneita kansalaisia” nyt huolestuttaa. Olen suurella harrastuksella seurannut paria nykytärkeätä päivänkysymystä, joita eräs arvovaltainen pääkaupungin lehti on pitänyt vireillä muutamien viikkojen ajan. Ensinnäkin siitä siasta.

On kuulemma eräissä arpajaisissa voittona sika. Ajatelkaa – s i k a ! Vähemmästäkin voisi hermostua tänä rasvattomuudesta kitisevänä aikana. ”Huolestuneet kansalaiset” ovat kauhistuneet sellaisesta sopimattomasta leikistä, että muka sika arpajaisvoittona. Kyllähän se melkein hipoo pyhyyden loukkausta. Ovatpa ihan miehissä kyselleet, että onkohan se oikein totta, että oikea elävä sika. Ja: saako sen sian myöskin, jos kuka onnellinen sen voittaa? Näinkö julkeasti rikotaan lakia Suomessa? On perin liikuttavaa, että isien maassa on vielä lain pyhyyttä vartioivia kansalaisia. Olisi väärin epäillä, että jokin kateuden henki tässä riskeeraisi, vaikka hyvin inhimillistä sekin olisi, että naapuri katselisi vesi kielellä, kuinka voittaja ahmisi sitä arpajaissikaa, että ihan rasva valuisi suupielistä. Ei – lain pyhyys ennenkaikkea!

Ostokortti - Heimonen Toiset kansalaiset ovat sitten ratkaisseet pulman selittämällä, että kyllä se on aivan laillista menoa panna sika arvallekin, vieläpä voittaakin se ja – syödä. Mutta pieni muodollisuus siinä kyllä on, nimittäin, että kortista pala pois. Ja mikäli kupongit eivät salli syötävän koko sikaa siinä perheessä, niin liiat pois – naapureille eli ns. yleiseen kulutukseen. Siinä se oli koko jännittävä juttu. Siis vain tavallinen korttisika. Eipä olisi kannattanut huolehtia ”huolestuneen kansalaisen”. Mutta mitäpä se muutakaan tekisi huolestunut kansalainen kuin huolehtisi. Vaikka sattuu se kirves toisinaan kiveenkin – eikä esim. sikaan. Joka meni nyt tavallaan ”väärään kurkkuun”.

Siirrytäänpä nyt siihen kahvijuttuun. Eräs huolestunut yksinäinen kansalainen on hoksannut, että kahvia annetaan sellaisillekin, joille se on peräti epäterveellistä, nimittäin lapsille. On vanha vitsi, että ne lapsettomat aina tietävät, miten lapsia pitäisi hoitaa ja kasvattaa. Äidit muka sitä taitoa eivät koskaan omaa. Tässä tapauksessa melkein haiskahtaa jokin muu tunne, kuin että k.o. henkilö erikoisesti harrastaisi lasten terveyttä. Ja eräät äidit ovatkin lausuneet oman mielipiteensä asiasta, niin ettei siihen ole paljon lisäämistä. Joopa joo – se lapsrikkaus on sitä hyvyyttä, jota yleensä ei ole tähän mennessä kukaan hoksannut kadehtia, mutta mikäpäs siinä, onnellisia ne, joita kadehditaan.

Tuo lapsettomuus tai lapsellisuus – arkaluontoinen juttu. Onneton lienee sekin, joka jää yksin elämään tähän kylmään kaikkeuteen, joko syystä tahi syyttä. Joskin lienee tapauksia, milloin yksinäisyys olisi paremmin luonteenmukaista, etteivät syyttömät joutuisi kärsimään lähimmäisten sielunvikojen vuoksi. Mutta tämä asia kuuluu enemmän romaanin alalle, joten jätän sen.

Kuitenkin tuntuu vähän omituiselta, että jokin yksinäinen ihminen, joka ikänsä kaiken on saanut hoivata vain omaa minäänsä, katkeroittelee äideille, jotka ovat hoivanneet tämän elämän poluille jopa toiset tusinankin uusia ihmisiä. Aavistaako yksinäinen, mitä se on maksanut? Sanokaamme: parin- kolmenkymmenen vuoden melkein tauottoman työpäivän. Siinä sivussa kukaties on hoidettu suuren talon emännyys, virka tai muu toimi. Mutta kukin katselee asioita omasta näkökulmastaan, ja ihminen rakastaa niitä, joiden edestä on elämänsä uhrannut. Ketäpä muuta rakastaisi yksinäinen kuin itseään. Hänellä ei liene kuitenkaan oikeutta vaatia, että muittenkin olisi uhrauduttava hänen puolestaan. Että sellaista tulee mieleenkään.

Liisa-äiti kahvinkeittopuuhissa Se lasten kahviosuus – siitähän se alkoi tämän jutun jälkipää – jos jätettäisiin ja annettaisiin jotain muuta tilalle. Kuka olisi altis myöntämään heille suuremman sokeri-, rasva- tai muun osuuden? Nykyinen kahviannos ei vie terveyttä lapsiltakaan, elleivät ole ihan luonnonvaraisessa ruokinnassa, jossa tapauksessa äiti lähinnä on ansiollinen saamaan sen kahvitilkan. Muistanpa tosi jutun mustalaisesta, joka pyydettyään maitoa lapselleen kaasi sen omaan suuhunsa ja selitti tilanteen näin: – Hai, kyllä se sieltä lapselle koituu.

Eikä sille väitteelle voitu muuta kuin hymyillä, sillä lapsi sai ruokansa luonnon järjestämästä lähteestä…

Aku 1

  1. Kaleva 6.6.1941
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *