Aku pakinoi – Sävyisä karhu (1925)

Kaleva-lehti Jo vanhat karhupsykologit ovat väittäneet, että karhu huolimatta takkuisesta turkistaan, on verrattain sävyisä otus ja täysin lojaalinen muuhun luomakuntaan nähden, milloin sitä vain ei hätyytetä tai sen ilmeiset edut ja oikeudet eivät satu ristiriitaan erinäisten periaatteitten kanssa.

Koiraa karhu tosin ei suvaitse. Mutta kukapa rauhallinen otus koiraa suvaitsisi. Ampua räiköttelevän pyssymiehen lienee myöskin hankala houkutella karhua ojentamaan käpälää ”hyvään päivään”. Kysymme lukijalta, mitä hän pitäisi siitä, että joku äijän köriläs alkaisi tussaristaan räiskytellä tulta ja hauleja lukijan herkimpiä elimiä kohden. Kyllähän taitaisi lukijakin kimpaantua mikäli hän ei vielä olisi siellä, miss´ on sanatonna suu.

Miksi sitten vaadittaisiin, että yksi sivistymätön ja tyhmien hiehojen kanssa seurustellut karhunköntys sisältäisi enemmän huumorintajua kuin suhteellisesti paljon sivistyneempi lukija.

Mutta mahdollista se kyllä on. Aivan tottakin se on.

Rovaniemellä on esiintynyt karhu, joka luonnonlaatunsa puolesta voittaisi vaikka lampaan – ainakin vihaisen sarvipää lampaan.

Se on viettänyt kesää siellä jossain Rovaniemen salolla, lähellä tätä Lapin nousevaa esikaupunkia, tullut täten ikään kuin kosketuksiin länsimaisen kulttuurin kanssa, ajatellut, että mikähän, jos olla vähän ylevämpi muita karhuja, takkuturkkeja.

Näissä syvissä mietteissä se kun sitten käveli päivänä eräänä, niin jo tulla rääpsähtää töpöhäntäinen rakkiroikale ja on silmille hypätä, räkättää niin kuin silmäpuoli paholainen. Aikoo vaistomaisesti kopata käpälällä rumahista, mutta muistaa, että sen oli aikomus muuttaa maailmankatsomusta. Ei koppaakaan käpälällä. Mutta kun se ryökäle siinä kahta kauheammin rähisee, niin kapuaa puuhun karhu, että saa suojeluksi silmänsä tuolta sivistymättömältä koirapedolta.

Räkytä mitä räkytät! – ajattelee – et tänne pääse, rakkirenttu.

Mutta silloin ritisee, ratisee, puun alla ja lähestyy kaksijalkainen kädessään kirveskalsu. Ja eikös vaan kiipeäkin puuhun. Tällaista röyhkeyttä ei ole karhu ennen nähnyt, ei kuullut. Se joutuu ymmälle, että ollako edelleen sivistynyt karhu, vai napatako tuosta aamiainen.

– Parempi olla sivistynyt karhu, vaikka eihän sitä tiedä noiden kaksijalkaisten kanssa –

Samassa napsahti, ja karhu tunsi haikein mielin, miten toisen takajalan kaikki varpaat hellittivät otteensa ja tipahtivat alas.

Sinne alas tipahti myöskin se kaksijalkainen. Ja karhusta tuntui hetkisen, kuin kaikki hänen viimekesäiset lapsivainajansa olisivat heränneet ulvomaan sinne puun alle. Sille oikein kyynel vierähti poskelle.

Mutta sitten koko metsä rupesi elämään ja ulvomaan. Hurja joukko kerääntyi puun juurelle tonkerot käsissä, kiristelivät hampaitaan ja puhuivat käsittämättömiä asioita; mutta sen karhu tajusi, että tuo raaka ja epäluotettava seura ei sovi hänelle sivistyneelle karhulle, joka lisäksi oli sairas ja tarvitsi sääliä ja ymmärrystä.

Se loikkasi maahan ja aikoi kiirehtiä omiensa luokse, mutta tie oli tukossa ja portti oli kovin okainen.

Ja se karhu jäikin siihen kuusen juurelle. Tappoivat sen siihen, tämän sävyisän karhun, ne raa´at miehet.

Tämä liikuttava kertomus on aivan tosi, vaikka siitä saisi vähällä vaivalla hyvän sadunkin, jos olisi joulu eikä mätäkuu.

Oi, rakas heimo, älä pyydystä turkiseläimiä mätäkuussa. Vaihda jo koirannahkareuhkasikin keveämpään pääkappaleeseen! 1

Aku

Puhtaaksikirjoitus G. A. Ala-Kojolan pojantytär R. Leinonen

  1. Kaleva 31.7.1925
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *