Aku pakinoi – Sateen jälkeen (1946)

G. A. Ala-Kojola - sotilaskuva Ei vesi-, ei lumi- vaan tähtisateen. Ei meteori- vaan oikeitten tähtien sateen. Ei tosin aitojen kiintosellaisten, jotka loistavat omaa valoaan, vaan niiden helyjen, jotka saavat kirkkautensa siitä auringosta, jonka ylväs nimi on kunnia.

Joo – kunniamerkkejä on taas tippunut yhdelle ja toiselle. Pitkä luettelo näkyy olevan, mutta ei niitä vain koskaan kaikille riitä, ei läheskään. Mikähän siinä oikein on, etteivät niitä kaikki saa, vaikka olisi ansioita ja mielenkiintoa varsinkin niihin ja leveä ja komea rinta, mihin sopisi suurempikin tähti. Niiden jakoperustetta ei kai koskaan ole oikein tarkkaan selostettu niin kuin kaiken muun, mitä nykyisin jaetaan. Eikä edes julisteta, mistä niitä voisi tilata ja millä kupongilla. Tai olisi muuten hyvä tietää miten niitä saa, kun toiset saavat eivätkä toiset saa, vaikka ovat eläneet vähintäin yhtä kunniallisesti.

En minä, hyvät ihmiset, nyt puhu omasta puolestani, sillä minun elämiseni on vähän sitä ja tätä, mutta on niin paljon hyvin kunniallisia ihmisiä, eivätkä he vain saa mitään merkkejä. En ollenkaan puhukaan siitä pahasta ”vaskistiajasta”, jolloin luonnollisesti merkit annettiin miten kuten, paitsi ei vaskisteille, kun niitä ei ollut olemassakaan, mutta nämä uudet kasvot katsovat kait vähän vinoon, kun eivät näe ”totellisia” ansioita, ja niin moni uskollisten rinta huokaa ilman kunniallista merkkiä.

Erittäin nerokas lukija varmaankin on havainnut, että allekirjoittaneella kuitenkin on jotain hampaan kolossa omastakin puolestaan. No olkoon sitten, ja on kuin onkin, ei ihan risti, ei, mitali vain, vaatimaton mitali. Ja sen minä olen ansainnut, mikä on harvinaista. Ei olekaan siis kysymys mistään kunniamerkistä, sitä en ole ansainnut, mutta mitalin – hengenpelastusmitalin olisin saapa, kunhan tietäisin, mistä sen saisi. Eihän se nyt mikään sankariteko ollut sen kun nappasin vain sivumennen erään pojanvekaran, joka uiskenteli sulassa, kuivalle jäälle.

Janne Rahko ja Seppo Saarela? Se tapahtui viime syksynä. Sattumalta näin akkunasta, kuinka pieni pojannaatiainen laskee potkurilla suoraan sulaan. Arvasin heti, miten siinä ryöpyssä käy ja juoksin rantaan, missä sattui olemaan vielä vene rantajäällä, josta työnsin sen veteen ja nappasin pojan takin kauluksesta ylös. Ja se poika, kahdeksan vanha vekara osasi sen verran uida, että oli pysynyt pinnalla muutaman minuutin ja pelasti henkensä tämän vähäisen taitonsa sekä minun apuni kautta. Niin, pojat, kannattaa kyllä opetella uimaan. Sillä taidolla voi ostaa henkensä takaisin, jos sitä rupeaa virta viemään.

Minun osani tässä asiassa ei siis ollut sen merkittävämpi, enkä minä nyt oikeastaan tosissani sitä mitalia vaadikaan, varsinkin, kun oma henkeni ei ollut vähääkään vaarassa. Toista, jos olisin älyttömästi itsekin juossut suoraan sinne sulaan ja sitten uinut sieltä kuiville. Melkeinpä neuvoisin muitakin: jos sattuu kiireellinenkin hätäpaikka, kannattaa aina jokin sekunnin murto-osa käyttää kylmään harkintaan, mikä keino on varmin ja tehokkain.

Minua melkein hävettää puhua tällaisista pikku urotöistä ajankohtana, jolloin isänmaan suuret tekijät puhkovat takkiinsa reikiä suurristeille ja muille prenikoille, mutta kaikkihan on niin suhteellista tässä maailmassa. Meidän Aappikin mouruaa ja kantaa häntäänsä hyvin korkealla saatuaan vaivaisen pienen hiiren. Rotasta se vaatii minun parin päivän maitoannokseni. Rotasta kai jää suuhun paha maku.

Ja tuntuupa kuin minunkin suussani olisi ilkeä kyölä tämän jutun johdosta. Mutta uskokoon lukija, että vaikka allekirjoittanut on suuri syntinen, niin kateellinen en jaksa olla, enkä myöskään varaa tilaa rinnuksiini millekään merkeille. Sota-aikana meidän porukan adjutantti oli niin kaukonäköinen, että laittoi lähtiessä valmiiksi kapteenin laatat kauluksiinsa, kun arveli kenttäoloissa niitä olevan vaikea hankkia. Hän sai sen kolmannen tähden, mutta olikin kallistellut rauhan aikana laseja yhdessä everstin kanssa. Ja sitä ei satu kaikille luutnanteille. 1

Aku

Puhtaaksikirjoitus: G. A. Ala-Kojolan pojantytär R. Leinonen.

Tunnistaako kukaan kenestä poikaviikarista jutussa olisi kyse? Hukkumasta pelastettu poika on siis todennäköisesti asunut lähellä Ala-Kojolaa ja on syntynyt noin vuonna 1938.

  1. Kaleva 12.12.1946
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta kohteessa Aku pakinoi – Sateen jälkeen (1946)

  1. Matti Salmi sanoo:

    Seppo Saarela niminen poika kuitenkin putosi Oulujokeen ja ”Aku” työnsi veneen heikolle jäälle ja sai nostettua Sepon veneeseen. Oli Hyrkin koulussa oppitunti, oveen koputettiin ja joku nainen pyyti hädissään opettajaa mukaansa. Ikkunasta sitten näimme pelastusoperaatio ja kuinka opettaja kantoi Sepon asunnolleen lämmittelemään. Luulen, että tämä tapaus jonka muistan tapahtuneen kertomallani tavalla on Akun pakinan aiheena. Olen syntynyt 1935 ja minua vähän nuorempi Seppo asui joen eteläpuolella.

    • Solja sanoo:

      Kiitos, Matti kommentistasi – varmasti kyseessä on sama tapaus. Tämä Seppo Saarela on merkitty kysymysmerkillä alempaan kuvaan. Onko hän Seppo Saarela ja mikä lienee talo taustalla, tunnistatteko? Sepon vanhemmat olivat tietojemme mukaan Aarne ja Liisa Valpuri (o.s. Rahko) Saarela ja poika olisi syntynyt vuonna 1937 – sopisi siis hyvin tarinan pojaksi.

      • Matti Salmi sanoo:

        Hei Solja! En kuitenkaan tunnista kuvasta Seppo Saarelaa, mutta kuitenkin hän saattaa olla kuvassa, (ehkä enonsa luona käymässä). Käsitykseni mukaan Seppo asui eteläpuolella jokea eikä ollut Hyrkin koulussa oppilaana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *