Aku pakinoi – Polttoainepula (1945)

Pijetäänpäs tuumaustauko! Luin tästä Kalevasta erään ilmoituksen, joka pani tunteeni lievimmin sanoen: kuohuksiin. Taisi olla VR:n polttoainevarasto tai jokin sentapainen firma, joka ilmoitti ostavansa 4.000 kg kessua. Luin sen ja jahkasin, että siinä se nyt on – ei ole ollenkaan ihme, ettei tahdo olla liikkeissä kessuja, kun Valtion Rautatiet ovat niitä ruvenneet polttamaan. Vetureissa tietysti! Sillä ne ovat junat innostuneet seuraamaan myöskin aikataulua, kun ihan kessun voimalla…

Yrittikin se junien kulku mennä ihan piirileikiksi, kun tännekin päin päiväjuna tuli yöllä ja yöjuna aamulla. Mutta kessu on saanut aikaan ihmeitä.

Näin minä ajattelin ja ajattelin minä yhtä ja toista muutakin, vaikka ei ole kaunista kaikkia ajatuksiaan julkaista, kun ei ole sattumalta mikään ”Vapaa Sana”, jonka ympärille ovat kokoontuneet kaikki tämän maan ”vilpittömät israelilaiset”.

Nämä kuohuvat tunteet kuitenkin minusta jäähdytti eräs asiantuntija, joka tiesi, ettei sitä kessua ladata veturin pesään, vaan se annetaan hakkuumiehille, että saha paremmin huilaisi ja kirves kirkkaammasti kalkahtelisi puun juureen.

Sehän sopii kyllä minunkin mielestäni, mutta eivätkö ne enää saa sitä ”hyvvää” mahorkkaa, joka on mennyt ”metsään” tähänkin asti meidän asuttujen seutujen asukkaiden suureksi kateuden aiheeksi, puhumattakaan siitä himoitusta makulaadusta Jymystä, jota on riittänyt vain parhaille pomoille.

Kuuluu loppuvan ne ulkolaiset ”nikotiinit”, ja nyt sitten ollaan kessun varassa hyvät ja pahat, tärkeät ja vähemmän tärkeät tekijät yhteiskunnassa.

Ellen minä olisi niin paljon pitänyt porinaa niistä kaikenlaatuisista kessuista, niin mielisinpä niistä sanoa vieläkin pari karvasta sanaa. Ja taidanpa sanoakin. Ja minä sanon niistä sillä tavalla, että on aivan toivotonta saada minkäänlaista inhimillisyyttä siihen kessukauppaan ja niiden viljelemiseen myyntitarkoituksessa, joten, hyvät kessunpolttajat ja osatoverit, älkäämme enää kannattako sitä kessuhumpuukia, vaan ryhtykäämme viljelemään itse sitä tavaraa. Elleipä se menestyisikään vallan loistavasti, niin siitä on se seuraus, ettei voi moittia ketään, ja kessu on maistuvinaan ensiluokkaiselta, kun jaksaa saada tarpeeksi voimakkaan illusion (tarkoittanee: toiveittenmukainen luulottelu). Missään tapauksessa ei kukaan halua sotkea nautintoaineisiin kaikenmaailman ruohoja eikä liotella niitä missä virtsakaivossa tahansa.

Kuulkaapas nyt, kun kerron. Minä viljelin kessua viime kesänä, mutta se tuli maahan kovin myöhään ja jäi keskenkasvuiseksi, ja sitä löivät rakeet ja runteli hallakin jonkin verran, ettei se ollenkaan herättänyt elähdyttäviä mielialoja. Kannoin sen kuitenkin ullakolle ja asettelin kuivumaan. Sinne ne sitten jäivät ja melkeinpä ylenkatsottuina unohtuivat: mutta hädässä ystävä tunnetaan. Tuli kova kiipeli, kun ei sattunut olemaan kaupoissakaan kessua, ja niin kapusin sinne vinttiin, taittelin muutamia parhaita lehtiä sekä pistin verrattain kuumaan uuniin umpinaisessa astiassa hikoilemaan ne vuorokaudeksi. Ja katsokaapas: niistä tuli kaunista ruskeanväristä tavaraa. ”Moni kakku päältä kaunis”, arvelin, mutta nepäs maistuivat kuin mitkäkin Havanna-sikarit. Ei mitään epämääräisen äitelää makua. Niiden lannoittamiseen ei ollut lainkaan käytetty epäpyhiä eläinsellaisia – puhdasta tuhkaa vain. Ja siinä kait se piilee koko salaisuus, tai ainakin puolet siitä. Sitten se hiostaminen. En ole kemisti orgaanisella eikä epäsellaisella alalla, mutta minä luulen, että se hiostaminen haihduttaa typpipitoiset aineet kessusta, sillä kait se lähtee se epäpyhä maku ja haju. Niin, se hiostusastia ei ollut ihan umpinainen, vaan varustettu muutamilla pienillä rei’illä, joista luonnollisesti pääsi vapautuva ammoniakki ulos. Tähän voivat hyvin oppineet kemisti sanoa sitä tai tätä, mutta väliäpä sillä. Minä sain hyvää tupakkaa, ja se kait tässä on pääasia.

Hyvät kohtalotoverit, koettakaa tekin, mutta älkää minua syyttäkö, jos epäonnistutte, koskapa minä annan neuvot ilmaiseksi, ettekä te ole niitä ”pienimpiä”, joitten villitsemisestä tuomitaan myllynkivi kaulaan… 1

Aku

Puhtaaksikirjoitus G. A. Ala-Kojolan pojantytär R. Leinonen

  1. Kaleva 4.4.1945
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *