Aku pakinoi – Pannukakku (1926)

Kalevan lukua Oli kerran leipuri, joka aikoi leipoa makean vehnäpullan, mutta siitä tulikin pannukakku. Ja se leipuri pantiin vankilaan, koska oli tehnyt majesteettirikoksen – oli aikonut kuninkaallaan syöttää pannukakun vehnäpullana. Leipuri tenäsi, ettei se ole pannukakku, mutta kuninkaan neuvosto, kutsuttuna maistamaan sitä tekelettä, tuomitsi: pannukakku!

Leipuri hirtettiin, vaikka hän väitti olevansa viaton – syy oli muka hiivassa ja jauhoissa. Neuvosto tutki hiivan ja jauhot, ja katso: ne olivat syyttömät; leipuri vain oli syyllinen – oli kuherrellut kuninkaan piikain kanssa ja unohtanut uuninpeltin auki, ja niin lätistyi vehnäpulla pannukakuksi. Leipuri pyysi armoa, mutta sitä ei annettu; sen sijaan hänen täytyi itse syödä se pannukakku, ennen kuin nuora solmittiin hänen kaulaansa.  Ja leipurin täytyi hengessään todistaa, että tekeleessä oli paljon toivomisen varaa.

Näin hyvä järjestys ja komento oli vanhassa Egyptissä, mutta se pysyikin pystyssä puolikymmentä vuosituhatta. No nykyajan säädökset ovat käyneet niin inhimillisiksi, ettei enää kohta ole muuta epäinhimillistä kuin ihminen itse. Entisinä aikoina eivät saaneet lakeja rikkoa muut kuin niiden säätäjät, nyt sitä vastoin voi menettää kansalaisluottamuksensa, ellei kykene antamaan palttua sille tai tälle laille tai asetukselle.

Ja että tätä hupia olisi riittämään, ovat kaikki kansat kyhänneet itselleen paragraafeja hikihatussa. Paratiisissa, jossa ihminen oli onnellinen, oli vain yksi kielletty hedelmä, nyt ei paljon muuta olekaan.

Tässä takavuosina sattui tapaus, joka säikäytti koko maanpiiriä, ja ihmiskunta ajatteli hiljaisessa mielessään, ettei sellaista saa enää tapahtua. Se oli se hirveä sota. Silloin diplomaatit säikähtivät ja kokosivat viisaat päänsä pöydän ympärille, että olisiko mitä vielä pelastettavissa.

Ja olipa hyvinkin. Päätettiin ruveta elämään sovinnossa. Kukaan ei saa alkaa haastaa riitaa ja tappelua turhanpäiten. Ja jos joku alkaa, sille annetaan sakinhivutusta.  -Ahaa! ajattelivat tyhmät ja yksinkertaisimmat – siihen kauppaan me emme yhdykään. Samoin sanoivat viisaat ja ymmärtäväiset: -Ahaa! Olipa näppärä keksintö. Siihen porukkaan meiltäkin mennään.

Niin alkoi rauhanasia edistyä jättiaskelin. Viittailtiinpa jo siihenkin suuntaan, että alettaisiin myöskin sotavarusteita vähin erin riisua. Joo, se oli hyvä esitys. Paljon romuksi kulunutta kampetta sieti viedä uudelleen asepajoihin – eli siis poistaa luetteloista. Luonnollisesti uppiniskaisten kurittamiseksi itse kunkin täytyi vahvasti varustautua. Mutta sehän on vallan eri asia kuin tavallinen sotaan valmistautuminen.

Mutta kun sitten muuan riitainen jehu ulkoapäin alkoi lausua epämiellyttäviä arveluja veljespiiristä, vaiennettiin se ystävällisellä hymyllä: Tervetuloa! Oikein hauska tuttavuus – sitähän tässä juuri – Ja morkkaaja alkoi hävetä ja selittää, että olisi halu myöskin päästä osottamaan rauhallisia aikomuksia ja ettei nyt vain muistettaisi niitä entisiä. – Hui hai! Sitäkö se veli nyt vielä – tässä vain yksi pieni muodollisuus; mutta veli on kovasti  tervetullut. Sitten sai puheenvuoron perheen Esko-poika, joka sanoa jyräytti: Ei vetele! Muut perheen jäsenet kovasti säikähtivät: Mitä se Esko nytEi vetele – panen ”prosessin”. – Poika!  sanoi isä – punnitse puheesi, junkkari!Henkirahan minäkin maksan – sanoi Esko. Sitä ei voinut kukaan kieltää. Siitä tuli sitten oikea rasvarieska siitä hunajataikinasta. Pannukakku-vertaus on liian laiha tässä asiassa.

Jos tämä perhe olisi tahtonut olla täydellinen ja kokonainen, olisi siinä tarvittu sellaista äidillistä kättä, joka olisi tarttunut asianomaisen ohimosuortuviin, mutta kun ei, niin ei. Kukin perhe on sellainen, kuin se tahtookin olla. 1

Aku

Puhtaaksikirjoitus G. A. Ala-Kojolan pojantytär R. Leinonen

 

  1. Kaleva 18.4.1926
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *