Aku pakinoi – Paholainen pistäysi Muhoksella (1921)

Kortinpelaajat

Kuva ei liity tapaukseen, onpahan muuten vaan mainio! Klikkaa – tunnistatko kuvassa olijat?

Muhoksella nukuttiin n.s. vanhurskaan unta. Sillä yö oli, ja Hämäräntytti oli hajottanut mustat hiuksensa nutturalta. Oulujoesta nousi utuinen usva ja Pyhäkoski lauleli että – Piu, pau – kehto heilahtaa.

Ja kuten sanottu, olivat muhoslaiset viatonna uinahtaneet ja näkivät unta sähköpylväistä, elonleikkuusta ja varajaloista y.m. päivän kysymyksistä.

Vain pieni valikoitu sakki muhoslaisia valvoi männikössä muutamassa, ja pieni lyhty valaisi heidän keskellään. Niin kuin tihruinen silmä mustien kulmain alla, puhuaksemme laulullisesti.

– Paljonko panit pohjaksi?

– Vitosen – lyö kiinni!

– Kiinni on!

Tämä heillä oli puheenaihe, josta olisi riittänyt keskustelua hamaan kukonlauluun, ellei se vanha ja muhoslaisillekin tunnettu pimeyden pääpukari olisi sekaantunut peliin luonteenomaisella röyhkeydellä.

Juuri puoliyön hetkellä, kun lyhty oli himmeimmillään ja keskustelu muuttunut hermostuneeksi kuiskailuksi, sillä ”pöydässä” oli paljon rahaa, veti joku kuuteentoista ”jätkän” vaikka ”viitonen” olisi juuri riittänyt, ja hänen särkyvästä sydämestään purkautui paljous synkeitä mielialoja – silloin se tuli. Niin kuin pyynnöstä.

Kamala mätkäys keskelle lavaa, missä oli kiistanalaista omaisuutta moniaita satoja. Lyhty sammui kuin puhallettu, ja salaperäinen pommi räjähti hirveällä voimalla ja vongunnalla, ja valvova muhoslainen yhteiskunta tunsi naamassaan sellaisia polttoja ja pistoksia kuin sitä olisi kärvennetty alimman kattilan keskuslämmityslaitoksessa.

Kukaan heistä ei enää sinä yönä löytänyt toveriaan, sillä kaikki he juoksivat kauhunpaikalta päätähavin oman kurkihirren alla löytyvään turvapaikkaan, jota ympäri käyvä ja kiljuva rienaaja ei yleensä katso hyödylliseksi ruveta penkomaan.

Siinä lapsuuden vakaassa ja koetellussa uskossa he sitten viimein nukkuivat ja näkivät kaiken yötä unta tulisesta pätsistä y.m. kauhunpaikoista, sillä tuntohermot heltisivät vähitellen säikähdyksen salvoista ja kertoilivat uinuvalle tajunnalle ikävistä kokemuksistaan.

Aamulla he löysivät toisensa paljonpuhuvine naamoineen samalta paikalta, missä olivat yöllä niin pintapuolisesti toisensa hyvästelleet. Eikä tämä sopimaton kohtaus ketään ihmetyttänyt. Sehän oli kaikille selvä – käydä katsomassa, veikö se paholainen kaikki tai jättikö ehkä kiireissään jonkun markan.

Siinä ne olivat rahat levällään, samoin kortit, ja itse paholainen – hän makasi vieressä ilmeisen lahon puumöhkäleen helposti tunnettavassa hahmossa.

Ja samoilla seuduilla leijaili parvi vihaisia ampiaisia lasketellen sisukkaita vastalauseitaan omakotikysymyksen väkivaltaisesta vaiheesta ja yörauhan rikkomisesta, joka näytti tapahtuneen siten, että pelin kiivaimmillaan ollessa oli ”ylivetänyt” peluri potkaissut pökkelön poikki edellämainitulla kohtalokkaalla seurauksella.

Mitä tulee onnettomuustoverien loppulausuntoon asian johdosta, sanottakoon vain, ettei se enää voinut muuttaa mennyttä menemättömäksi.

Olisivat saaneet kiittää, ettei se sentään ollutkaan paholainen.

Aku 1

  1. Kaleva 20.8.1921
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *