Aku pakinoi – Päästäkää meidät siitä pahasta! (1948)

Ostokortti - Leskelä

Tuskin tarvinnee sanoa, mikä se on, sillä riitaa rakastava Suomen kansa kaikessa sisukkaassa sapekkuudessaankin lienee kutakuinkin yksimielinen siitä, että kaikenkaltainen säännöstely on vihdoinkin lopetettava. Olkoonkin, että se pahimpina pulan päivinä on ollut välttämätön, ei se ole kaikissa suhteissa auttanut yhtään mitään. Kansanhuollon ”taikalaput” ovat lukemattomissa tapauksissa saaneet jäädä leikkaamatta, kun niitä ei ole ”noteerattu”. Esim. ne lihakortit ainakin maaseudulla olivat pelkkää koreutta. Niillä ei saanut koskaan mitään. Ja lihaa kuitenkin syötiin, niin kuin sitä syödään nytkin. ”Pimeät possut”, pässit sekä muut naudat opetettiin olemaan hiljaa aikansa ja sitten ”pantiin penkkiin” vähin kiljumisin sekä pistettiin poskeen niinikään hissunkissun. Tuliko siitä kenenkään omatunto kipeäksi, mene ja tiedä. Mutta koko se säännöstelyruljanssi lieneekin siirtänyt sen ns. omantunnon etupäässä sinne keskiruumiin yläosaan: toisilla vatsaan, muutamille rahalomsaan.

Ja ne vaatekortit – moniko niilläkään on mitään saanut?

Tämän meidän seurakunnan kansanhuolto ei ainakaan allekirjoittanutta ole tunnustanut ystäväkseen, vaan se on ottanut hyvin ajattelemattoman asenteen, jonka johdosta se nyt saa nokalleen tai ainakin korvilleen niin että vinkuu.

Joo. Olin sellainen sotahullu aikanani ja kukaties rikollinen, että otin aivan vapaaehtoisesti ”sinne jonnekin” aivan uuden polkupyörän mukaani ja luovutin sen armeijan omistukseen. Oliko siitä siellä mitään apua, se on asia erikseen, mutta sinne se vain meni ja jäi. Ja nyt minä sitten olen saanut talsia jalan. Juosta perheen asiat, kantaa selkä vääränä sapuskat ja muut tarvikkeet, mutta kansanhuoltolautakunta ei ole moksiskaan. Ja hyvä lukija on varmasti tullut huomaamaan, etten minä ole mikään laupias samarialainen, vaan panen kyllä aikanaan korvat soimaan – tavalla tai toisella. Ja kun minä akkunastani näen, miten pahaisimmat räkänokat ajaa täryyttävät pyörällä huvikseen ilman mitään välttämätöntä tarvetta ja että useissa taloissa on joka ikisellä kakaralla oma pyörä uusin kumein, kuin myöskin monet henkilöt, joilla ei ole pyörääkään, ovat kuitenkin saaneet kumien ostolupia, ja minä vanha reumatisminen äijä kompuroin raskaan repun kanssa asioillani, niin arvaatte, että se vähän sisuttaa. Mutta siellä lautakunnassa eräät tyypit ovat siitä kovasti hyvillään. ”Joutaapa vanha vaskisti ja lahtaripäällikkö talsia…” Vaan eipä mennä persoonallisuuksiin…

Ostokortti - Heimonen Ja sitten se tupakka. Sitä vain ei panna vapaaseen kauppaan, vaikka suunnattomat varastot monissa maissa suorastaan homehtuvat, kun ei ole tarpeeksi menekkiä. Ja täällä olisi menekkiä, vaikka siitä kiskotaankin aivan hävyttömät verot. Nykyisen hallituksen siunauksellinen tehtävä olisi vapauttaa tupakka. Ei kai kunnon demokraateilla pitäisi olla aihetta suosia sitä surkeaa kessupolitiikkaakaan. Uskotaan nyt kerta kaikkiaan, ettei tupakka kasva Suomessa – kessu kyllä, mutta se ei ole tupakkaa. Surullista se kyllä on, mutta niin se on.

Siis kerta kaikkiaan; kaikkinainen säännöstely pois niin pian kuin mahdollista. Ei se riitä, että asialla on jalo tarkoitus, tarvitaan vähän muutakin…

Kaikkinainen säännöstely on kasvattanut niin paljon riistäjiä, ryöväreitä, varkaita ja muita lievemmänmittaisia keljuja, että vanha tarina Suomen kansan rehellisyydestä ei ole enää edes tarina, vaan selvä satu – niin kaunis satu, että vain hyvin pienet lapset uskovat sen…

En minä mitenkään tahdo lyödä rintaani, että muka olisin muita parempi – kaikilla vain ei ole ollut tilaisuutta. Siunattu asia sekin joskus, ettei ole mitään – ei edes ”pesämunaa”… 1

Aku

  1. Kaleva 28.8.1948
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *