Aku pakinoi – Liikkuvaa museotavaraa (1946)

Muhoksen rautatieasema (1927) Salaperäinen otsikko – vai voitko aavistaa, lukija? Totta kai – olethan matkustanut paikallisjunassa. Esim. tässä meidän jokivarren ”vaalalaisessa”. Mikä kodikas laitos! Toisinaan lämmintä kuin saunan löylyssä, joskus kylmä ja vetoinen kuin saunan eteinen – sellaisen maalaissaunan. Matkustava yleisö – puhdasta maatiaista – ei mitään kansainvälistä sekasotkua, enemmän tai vähemmän tuttuja naapureita ja naapureitten naapureita. Lammasturkkia ja lapikasta. Kessusätkän suitsuttavaa sakeutta ja pillitupakan hienoimpia kiemuroita läpinäkymättömänä sumupilvenä. Useissa vaunuissa sakean usvan läpi rusottaa epäselvästi kaasulampun särensilmä, mutta jokin vaunu on kokonaan pimeä. Onko se yleisön toivomuksesta sillä tavalla, vaiko vain tapaturmaisesti – ota ja arvaa. Siksi se kai on, koska erään nuoren parin siihen astuessa se sievempi tokaisee: – Täällähän on mukavaa!

Mutta kun jostain pimennosta hörähtää osaaottavainen hirnahdus, jatkaa se edellinen puhuja: – lämmin…

Ja höyryä tupruttava veturikin on edessä ja suorittaa palvelusta, ja eteenpäin mennään. Pyörät kai joskus ovat lähteneet tehtaasta säännöllisen pyöreinä, mutta sitä ne eivät kai enää ole, koska ne kolkuttavat niin kamalasti. Lienevätkö kuluneet jo ihan neliskulmaisiksi, vai ovatko vielä kerrassaan kahdeksankanttiset? Rytkyt-rytkyt-rytkyt… Siunattu asia, ettei ehdi aamulla täyttää ”eväslaukkuaan”, kun pitää joutua junaan ennen perusteellista heräämistä. Siinä ryminässä kohoaisi kaikki kurkkuun uudelleen ja voiksi kirnuuntunut maito salpaisi hengen…

Vanhan veturin vihellyspilli ei kuitenkaan ole saanut lämpövaihteluitten vuoksi köhää kurkkuunsa, vaan viheltää iloisenkirkkaasti tavan takaa, joka merkitsee sitä, että ollaan taasen jonkin sellaisen talon kohdalla, josta luovutetaan maitoa yleiseen kulutukseen, ja vaalalainen yrittää kirnuta sitä voiksi, minkä ennättää, mutta ei ehdi, kun matka on sikäli lyhyt. Ja oululaiset saavat sen jotakuinkin ehyenä.

On hyväkin, että saa vähän väliä lepuuttaa hermojaan. Ja sisälmyksetkin saattavat asettua kohdalleen, ja aamukorvikkeen sakat voivat jälleen painua pohjaan.

Niinpä vain sitä sitten lopuksi päästään määränpäähän. Pullollaan olevat kassit kannetaan määräpaikkoihin ja nälkäisen kaupunkilaisen suu, yhden ja toisen, saa jonkin ylimääräisen kaloorian, ja maalainen saa tilalle reppuunsa sellaisia tarvikkeita, joita ei noteerata nykyisellä heikolla valuutalla.

Niin, sellainen laitos on paikallisjuna, vähän, tai oikeastaan paljonkin, rappeutunut, mutta tehtäväänsä suorittaa hitaasti, mutta varmasti, tai ainakin jotakuinkin varmasti. Hienon kaukojunan rinnalla se kyllä vaikuttaa koko lailla primitiiviseltä, mutta silläpä se aina nöyrästi siirtyykin sivuraiteille niin kuin mikäkin köyhä risamekko hienon herrasväen edestä… 1

Aku

Puhtaaksikirjoitus G. A. Ala-Kojolan pojantytär R. Leinonen

  1. Kaleva 11.1.1946
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Aku pakinoi – Liikkuvaa museotavaraa (1946)

  1. Solja sanoo:

    Monet kiitokset Ritvalle Akun Pakinoista! On nämä ajattomia! Laitasaaren facebook-ryhmässä kysyttiin onko kenelläkään kuvaa Soson pysäkistä/seisakista? Olisiko kenelläkään?

    Solja: Leskelän Kalevilta saatu piirros pysäkistä, kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *