Aku pakinoi – Köyhä mies ketoa kynti (1945)

G.A. Ala-Kojolan kirjoituskone Köyhä mies ketoa kynti –
sekä kynti jotta kylvi,
kylvi kymmenen jyveä,
kynti kymmenen vakoa.
Siihen lintuja sikesi,
kasvoi paljon peipposia,
hakahti harakat siinä,
sekä närhit näppäsivät,
kävi sirkut sissimässä,
varpuset varastamassa…

Valistunut lukija tuntee kyllä nämä Kantelettaren säkeet, mutta Köyhä Palstaviljelijä tuntee ne myöskin kurnivassa vatsassaan ja tulee tuntemaan edelleenkin. Hän niinkuin moni muukin vähäväkinen ihminen on koettanut elää laillisten korttiannosten varassa, vaikka heikkoa se toisinaan tekee. Keväällä sitten Köyhä Palstaviljelijä, kuten monet osatoverinsakin, päätti ponnistella ainakin osittaiseen omavaraisuuteen – onhan sellaisten annos huomattavasti suurempi. Hyvät naapurit auttoivat hevosineen kohtalaista korvausta vastaan, joskin piti turvautua myöskin kallispalkkaiseen traktoriin. Niin se siemen peittyi peltoon, ja Köyhä Palstaviljelijä laski, että jos hyvin käy, niin leipävärkkiä lähtee monen hengen annos ja lehmänkantturakin saa väkirehua kutistuneeseen vatsaansa. Luoja kasteli maata, ja hänen aurinkonsa paisteli välillä, niin että toiveet olivat valoisat ja tuntui, että vähäväkinenkin saa kerran syödä oman pellon viljaa oikein summakaupalla, ettei tarvitse punnita jokaista kannikkaa erikseen.

Niin hän ajatteli, mutta ei ajattele enää. Päivänä muutamana hän huomasi, että hänen viljapeltonsa oli muuttunut peräti harmajan väriseksi, ja läheltä katsoen näky oli surullinen. Koko laiho oli syöty ja tallattu; siinä olivat piehtaroineet hevoset, siinä sonni möyrinyt maata aivan kuin pelto olisi ollut eläinmarkkinapaikka. Mitä Köyhä Palstaviljelijä tästä ajatteli, voidaan kyllä arvata, mutta ne suuret ja omavaraiset naapurit, joiden karjan jäljet siinä näkyivät aika puhuvina, eivät vaivautuneet edes kiittämään, puhumattakaan korvauksen maksamisesta. ”Mistäpä sen tietää, kenen elukat siinä ovat käyneet…” Tämä on senkaltaisten naapurien tavallista moraalia. ”Eipä tuo ole ennenkään siitä metakkaa nostanut…” Niin, eipä ei – ei ole nostanut, kun aina täytyy turvautua naapurien apuun.

Eihän ne palstaviljelijän pellot niin laajat ole, eikä rahallinen vahinko niin valtava ole, mutta on asioita, joita tässä Suomen maassa on totuttu pitämään pyhänä. Se on omistusoikeus. Ja ennenkaikkea: on aika katkeraa nähdä työnsä tulokset sillä lailla raiskattuna, puhumattakoon siitä, että tällainen häikäilemätön röyhkeys inhoittaa jokaista tavallista kansalaista ja sikäli harmittaa pelkän periaatteenkin vuoksi. Mutta on erinäisiä ihmisiä, joilla ei ole muita periaatteita kuin oma yksilöllinen etu, vaikka sen vuoksi pitäisi nykäistä leipäpala toisen suusta.

G. A. Ala-Kojola - sotilaskuva Tätä kaikkea ajatteli Köyhä Palstaviljelijä raiskatun peltonsa pientareella. Mutta sitten Köyhää Palstaviljelijää suorastaan nauratti nurja kohtalonsa. Kylän kaikenkaltaisilla elukoilla oli suorastaan raivoisa kaipuu hänen palstoilleen. Jos vain lähimmän naapurin lehmänkanttura pääsi irralleen, oli se kuin noiduttuna hänen juurikasvimaassaan; jokainen koirarakki, joka juoksenteli vapaana, käväisi nuuskimassa hänen kessuntaimiaan ja tirautti juurelle epäjaloa kasteluainetta. Monet vuodet on eräällä naapurilla ollut tapana syöttää maantien varrella lehmiään siten, että ne samalla vohkivat hänen heinämaastaan metrin levyisen kaistaleen (nimittäin K P:n heinämaasta).

Köyhä Palstaviljelijä ei ole koskaan siitä ennen nostanut rähäkkää, mutta nähtyään tämänkertaisen rötöksen, hän rohkeni huomauttaa, ettei sellainen pieni näpistely ole oikein kaunista. Köyhä Palstaviljelijä arveli, että voisiko tästä asiasta kirjoittaa lehteen. Ja minä arvelin, että voi hyvinkin kirjoittaa ja kirjoitin myöskin, kuten näkyy.

Totta on, että jokaisessa kylässä on kaikenlaisia ihmisiä. On sellaisia, jotka elää retustavat kuin olisivat yksin maailmassa välittämättä vähääkään muiden oikeuksista, puhumattakaan mukavuuksista. Onhan kyllä laki ja oikeus, mutta pohjalainen ei mielellään käräjöi; jonkin painavan sanan hän kyllä voi täräyttää, ja minun kotipuolessani oli ennen vanhaan tapana täräyttää nyrkki pöytään sellaisille naapureille, jotka eivät osanneet elää ihmisiksi; sekä itse että koko perhekunta, karjoineen kaikkineen. Eihän sitäkään juuri sovi suositella, mutta jollain tavalla niitä hyviä tapojakin pitäisi juurruttaa. Suorastaan sikamaista se on, että pieni palstaviljelijä joutuu nälissään lihottamaan naapureittensa kantturoita. 1

Aku

Puhtaaksikirjoittanut G. A. Ala-Kojolan pojantytär

P.S. Kuvassa Ala-Kojolan käyttämä kirjoituskone!

  1. Kaleva 28.7.1945
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Aku pakinoi – Köyhä mies ketoa kynti (1945)

  1. Markku Kesäniemi sanoo:

    Aku ehkä kertonee tässä omasta viljelystään? Asuihan hän opettajana koululla ja opettajan viljelypalsta sijaitsi silloisen maantien varressa. Mielenkiinnolla olen lukenut näitä Akun pakinoita ja sitä milloin ”Nuottaranta-niminen kylä” tulee vastaa. Isäni mukaan Aku käytti kirjoituksissaan Laitasaaresta nimeä Nuottaranta.

    Ritva Leinonen Minä vuosina nuo pakinat Nuottarannasta olisi mahtaneet ilmestyä? Eteeni ei ole tullut vielä yhtään sellaista juttua, jossa olisi mainittu Nuottaranta. Sotavuosien lehtiä en ole vielä selannut. Olisiko hän ehtinyt silloin kirjoitella??

    Markku En tiedä tarkemmin. Muistan vain isän puheet, kun hän kertoi näistä Akun jutuista. Kyläläiset kuulemma tunnistivat pakinoissa esiintyneet henkilöt, vaikka heidän nimiään ei tietenkään mainittu. Ja muistan isän vielä aika loppuaikoinaan muistelleen, että olisi mukava lukea noita Akun juttuja ja siinä yhteydessä hän mainitsi Nuottarannan. Mutta onhan hän voinut olla väärässä.

    Ritva Paljon on vielä lehtiä selaamatta. Uskon, että Nuottaranta tulee vielä vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *