Aku pakinoi – Äyrisaalis (1926)

Varpulan Ukko

Täällä maaseudun rauhassa on yleensä hyvä olla. Maailman pahuus ei ulotu tänne asti. Suurpolitiikan mainingit sammuvat jo kaupunkien laidassa ensimmäiseen petäjikköön. On erehdys luulla, että ne voisivat riistää meiltä ruokahalun ja unen virkistyksen. Locarno? Geneve?? Kansainliitto??? Hebreaa! Me annamme niille pitkää ja paksua palttua. Meillä on terveet vaistot, ja me kyllä tiedämme, millä asioilla on jotain merkitystä ihmiselämässä.

Ainoastaan kaksi asiaa meitä, niin sanoaksemme, lämmittää. Kun meidän nuori voimahurme kohoo syksyllä tähkäin teriin (kirjallinen ryöstö – ei varkaus) ja toisen kerran kevättalvella, jolloin meille myönnetään veroäyrejä, niin sanottuja. Me olemme enimmäkseen maatalousmiehiä, mutta lisäksi meidän hartioillamme on joku virkamies eli palkannauttija, joilla on se yhteinen ominaisuus, että he ovat aina tyytymättömiä. Allekirjoittanut on eräs sellainen. Emmekä ollenkaan kainostele tunnustaa, että olemme taasen kokolailla ”sinnihnämme” – niinku meirän puoles plaarahan sanua.”

Joo – meille on taas pantu niitä äyrejä niin, että me voisimme esiintyä aika koppavasti ja näyttää pitkää nenää köyhälle kansalle;  mutta siinä on eräs mutta, vaikka meillä onkin tuloja havaittu olevan saman verran kuin neljällä, viidellä naapurilla yhteensä, ikään kuin meillä olisi 40 – 50 lypsävää lehmää navetassa, eikä meillä ole kuitenkaan kissaakaan – sen jälkeen, kun häätyi sekin antaa ruokolle toiseen taloon. Ns. palkkatuloja tosin on, mutta kun koittaa kuukauden ensi päivä, täytyy sillä sovittaa kuluneen kuukauden syöntisynnit. Että jos joskus se kuukauden ensi päivä jäisi valkenematta, niin saisivat tulevat sukupolvet tilittää meidän ylöspitomme viimeiseltä kuukaudelta.

Oh, tulipa oltua liiankin avomielinen – yhteiskunta voi vielä vaikka siirtää palkanmaksun viime päivään, ellei sillä olekin juuri tässä viisas keino sitoa palkollisensa itseensä samalla tavalla kuin syntymätön lapsi on kytketty emoonsa (pyydämme, ettei tätä hienoa ja sattuvaa vertausta kirjallisesti kovin paljon varastettaisi).

No niin – me nyt kaikessa tapauksessa olemme kyläkuntamme suurin pösö ja porvari ja riistäjä ja verenimijä ym. ym., niin että jos satumme joskus rykäisemään vähän isommastikin, niin älköön järjestysvalta siitä hämmästykö ja naapurit käykö kateellisiksi, koska meilläkin toki täytyy olla velvollisuuksia vastaavat edut ja oikeudet.

Mikä täten julkaistaan asianomaisten tietoon mahdollisien väärinkäsitysten välttämiseksi ja erittäinkin sen tähden, että entiset vallanpitäjät tietäisivät, että me sitä nyt ollaan kyläkunnan auktoriteetti ja ”mussolini”. 1

Aku

Puhtaaksikirjoitus G. A. Ala-Kojolan pojantytär R. Leinonen

  1. Kaleva 28.3.1926
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *