Aku pakinoi – Aika poika (1926)

Sisäkuva Kangasollin pirtistä Tunnettu savolainen matkailija ja rotuhumoristi on nyt joutunut pahaan kiipeliin savolaisten toimesta – yhdestä ainoasta sanasta. Ja se ei liene lainkaan hauskaa miehelle, joka koko vaikutuksensa ajan on pitänyt koholla savolaisrotuista kissan häntää. Kiittämättömyys on maailman palkka myöskin Savossa, ja ehkäpä ennen kaikkea Savossa.

Niin – hänen nimensä on Lampen (Ernst Lampen (1865-1938), Soljan huom)- hän on tullut sanoneeksi, että sana ”valakee ” merkitsee Savossa väriä, mutta ei milloinkaan tulta. Nyt ovat savolaiset sanoneet ensi kerran profeetalleen

– Pötyä ! ”Valakee” merkitsee sekä tulta että väriä.

Mutta kun kuuluisaksi päässyt mies on kerran jotain sanonut, täytyy hänen seisoa sanansa takana, vaikka hiki tippuisi, ja niinpä onkin Lampen väittänyt, että riidanalainen sana oli tuotu Savoon muualta, sillä jalosukuinen savolainen sanoo aina: tuli eikä valkea.

Hm – ottaapa hänestä selvä.

Kysymys koskee vain savolaisia; mutta onhan se Lampenkin joskus sekaantunut pohjalaisten asioihin – että jospa mekin vuorostamme kynsimme tuota riidanalaista kalakukkoa.

Sanomme rohkeasti, että valkea merkitsee sekä tulta että väriä kaikkialla Suomessa. Esim. Etelä-Pohjanmaan murre ei tunne ollenkaan tuli-sanaa muuten kuin verbinä – imperfektin 3:s persoona. ”Valakia” se on eteläpohjalaisen tuli. Ja valkea se on muittenkin maakuntien tuli. Kun muinais-suomalainen on tarvinnut valoa, on hän sytyttänyt siis valkean – päreeseen tai pirttinsä kiukaaseen. Niin myös Savossakin, ennen kuin ”isä lampun osti”.

Lämpö ja valo ovat olleet niin läheisiä sukulaisia, että kaksi eri käsitettä on saanut vängälläkin saman nimityksen. Tuli sitä vastoin on myöhemmin syntynyt – se on sitä Lampenin seminaarisuomea. Väitetäänpä nyt niinkin päin. Niin se kuitenkin Etelä-Pohjanmaalla on. Ja kun E-P:n murre on perinyt savolaiset oo- ja öö-päätteet verbeihinsä, niin sieltä kai se on ”valakiakin” l. ”valakee”.

Tämän ”valakeen” valossa me pohjalaiset ehkä lopultakin olemme ”oekeit immeisii” eikä suinkaan mitään kalmukkeja, tataareja tai kirgiisiä, niin kuin mainittu rotuhumoristi on joskus väittänyt ja kuten me yksikantaiset, vaivaiset syntiset itsekin olemme uskoneet – meiltä kun on vanhat kantakirjat unohtuneet sinne Savoon.

Mutta jos nyt herra Lampen lopultakin osoittautuu olevansa vain tavallinen ”errare-humanum”, näin otamme vapauden sanoutua irti kalmukeista, tataareista ja kirgiiseistä, röyhistämme rintaamme ja sanomme, että meissä on tosin vain mongolilais-savolainen alkurunko, mutta siihen on oksastettu jalompia germaanilaisia versoja täällä Pohjanlahden rannalla.

Joten – öhöm – pohjalaiset ensin, viljapellot sitten, taivaanranta sitten ja sen takana muita kansallisuuksia ja savolaisia.

Meilläkin on eräs hyve, joka lienee savolaista perintöä – ylpeys, jota me olemme ehkä vähän kartuttaneetkin täällä savimailla; mutta ei yksin suunsoitolla, vaan kirveellä, kuokalla ja ”helapääpuukolla”.

Niin että kaikenlaisilla kärpäsillä on lupa laulaa, kunhan eivät istu nokkamme päälle, sillä vieläkin:

”M´oomma meiltä ja muut o´ meirän grannista – jukolauta!”

Mikä piti todistaa. 1

Aku

Puhtaaksikirjoitus G. A. Ala-Kojolan pojantytär R. Leinonen

  1. Kaleva 7.3.1926
Kategoria(t): yleistä Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Aku pakinoi – Aika poika (1926)

  1. Irina Saari sanoo:

    hirveän mielenkiintoista lukea Gabriel Aukust Ala-Kojolan elämää, hän oli isäni isän isä! tässä ihan aikani kuluksi laitoin siis tyttönimelläni (Ala-Kojola) googleen hakusanan, niin löytyi teidän sivustot. Toki olen isältäni kuullut oman suvun henkilöistä ja taustoista, mutta jotenkin se tuntuu aina erikoiselta, kun löytää sattumalta netistä tietoa!

    (kommentti siirretty Alakojolan lehtijutun alle / SH)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *