Aku pakinoi – Ähkysukon naimakuume (1921)

…joka säästi hengen mutta vei housut.

Ähkys-ukko oli jo vuosikaudet elellyt kunniallisena leskimiehenä eikä vaimoväki enää näyttänyt voivan järkyttää hänen vakiintunutta sielunrauhaansa eikä pysyttää verkoissaan ukon kypsynyttä sydäntä.

Ähky-ukko emäntineen? Mutta yksinäisyys on kaiken pahan ja onnettomuuden alku. Nuorekkaan kauniina kukkiva kesä vielä kykeni ukkoa pitämään nuoruutensa värikkäissä mielikuvissa ja ensilemmen unohtumattomissa jälkihaaveissa, niin että ikäistensä naiskaunottarien kuoppaiset posket ja laimeasti tuikkivat silmät saivat hänen paremmin sävähtämään haudantakaista vakavuutta kuin että olisivat kyenneet synnyttämään veitikkamaista välkähdystä ukon sinisestä silmästä. Tuli syksy, synkkä ja kolkko. Ukolla oli ikävä, kylmä ja nälkä. Ei ollut ken olisi visertänyt ukon uneen illalla, valveille aamulla; kuka olisi huokunut lämmintä henkeä vilun viiltämiin hartioihin, ken kiehauttanut kahvin ukkokullallensa aamulla. Eipä ollut.

Ja silloin mateli ukon majaan se vanha mato ja sihisi äijän korvaan:
 – Ota akka!

Ähkys-ukko säikähti:
 – Akka?!

Ja se vanha viettelijä vain yhä yllytti:
 – Ota, ota akka, äijäparka!

 – Otettava se on akka – otettava on ja heti!

Ukko ajoi partansa toimittaen samalla perusteellisen tutkimuksen julkisivustaan peilin edessä, johon ei ollut tullut katsoneeksi sitten kuin vaimovainajansa hautajaisten edellä.

Olihan siinä tapahtunut pikku muutoksia, mutta enempi parempaan kuin huonompaan päin. Mustan ja valkoisenkirjava parta oli värjääntynyt tasaisen valkoiseksi ja leuoista olivat rumat ja ruosteiset hampaantyngät kadonneet pois. Ukon kuivettuneet huulet kopristuivat hymyntapaiseen ja hän tuumaili itsekseen: – Hellustamaan tästä poikamies hankkii he he he!

Utajärven sydänmaille paineli ukko. Siellä oli tiedossa eräs kunniallinen leski, muutamia kymmeniä nuorempi ukkoa ja hyvissä varoissa. Häneen ukko määräsi sydämensä kiintymään etukäteen, ja hän tunsi itsensä tulisesti rakastuneeksi, ennen kuin oli leskeä nähnytkään.

Järkimies ohjaa aina itse sydäntään ajatteli ukko ja hymyili voitollisesti – kuuluu olevan hyvä lehmä sillä ja kaksi lammasta ja jäärä, he he he – iso jäärä.

Ukko tallusteli Utajärven sydänmaita sen lesken mökkiä kohti, höpisi itsekseen ja nauroi. Ja kamalasti rakastunut.

Purosen lesken mökissä hierottiin sydänten vaihtokauppaa. Kahvipannu porisi liedellä, ja leski ja Ähkys-ukko hymyilivät toisilleen milloin ei muuta keskustelua syntynyt.

Ukko kertoili runollisesti maallisesta hyvinvoinnistaan – ei nyt ihan suoraan, mutta kautta rantain – niin sanoaksemme. Ja leski rupesi penkomaan vaatevarastojaan etsiäkseen mahdollisimman vaikuttavaa hametta ylleen. Mutta eihän ne kelvanneet. Täytyi aina vaihtaa uusi. Ukko piti tarkkaa rätinkiä, ja viimeinen, joka sai armon jäädä kätkemään lesken suloja, oli ukon laskun mukaan 28:s – hienon hieno musta satiinihame. Ukko oli innostunut, ja kauppa lyötiin lukkoon, kun oli ensin käyty katsomassa lehmää ja lampaita. Ukko otti jäärää sarvesta ja mäkätti leikkisesti, pää! Leski nauroi.

Sinne lesken mökkiin se ukko sitten unohti itsensä moneksi päiväksi. Leski pesi ukon housutkin ja pani nuoralle kuivumaan. Ukko oli nimittäin myöskin ottanut jonkun verran maallista tavaraa reppuunsa. Eihän sitä aivan ilman suosituksia sopinut sellaisiin kauppoihin ryhtyä.

Nuoripari matkusti myöskin ukon asuinsijoja katsomaan, ja ukko viserti lesken korvaan: – Viedäänpä tästä sinne kotipuoleen parempaa ihmismallia.

Leski innostui niin että mossautti pusun ukon poskelle, ja ukko maksoi takaisin satojen prosenttien korolla.

Ja niin sitä kuljettiin vähän tunnissa mutta paljon päivässä – vauhdilla sellaisella kuin kahdelle rakastuneelle parhaiten sopii.

Ähkys-ukon ja Purosen lesken, Utajärveltä, asiat olivat nyt sillä kannalla, että pappikin sai tietää asian, joka oli myöskin saatava kahden evank-luteril seurakunnan korviin.

Ukko lähti saattamaan morsiantaan tämän kotipuoleen vielä hetkeksi jäähtymään ennen kuin lopullinen onni saavutettaisiin.

Purosen leskellä oli nyt paljon kiireempi paluu, kuin menomatkalla eikä hän aina edes kuullut ukon höpinöitä saati sitten vastannut. – Sitä lehmääkö ikävöi? arveli ukko.

Kun he viimein päätyivät syksyisessä iltahämärteessä lesken mökin eteen, kuuli ukko joka oli jäänyt nurkan kohdalla vähän jälemmäksi, ihmetteleviä kysymyksiä, missä leski oli ollut niin kauan. Ja kun hän tuli lähemmäksi näki hän portailla moniaita vanhanpuoleisia mieshenkilöitä istumassa ja – odottamassa leskeä kotiin, siis.

 – Sin’oot pettänyt minua, anna pois housuni! kiljaisi ukko. Ja hän sano leskestä jotain muutakin, mutta leski ei ollut ukkoa näkevinään. Eikä antanut ukon housuja.

Aku 1

J.K. Aivan näin se alkuperäinen tarina ei tainnut mennä, mutta vähän sinnepäin kuitenkin. Sallittanee pakinassa! Saman tarinan toinen versio löytyy myös kirjasta ”Muhoksella muutki kummat”.

  1. 31.12.1921
Kategoria(t): 26 Tapio, 37 Ähkynen Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *