Aappo Kesti oli pitäjän piiskuri eli profossi

Pikku-Viinikka eli Viinikanoja Viinikanojassa no 67 asunut Aappo Pekanpoika Kesti (s. 17.9.1770) hoisi isännän tehtävien ohella pitäjän piiskurin tointa.

Piiskuri oli nimitys, jonka virallinen nimi oli profossi. Alkuaan tehtävänä oli 1600-luvulla järjestyksen valvominen, mutta myöhemmin tehtäviin kuului sotilaiden majatalon pitäminen sekä vielä myöhemmin rangaistuksien toimeenpaneminen ja valvominen. Käräjät tuomitsivat usein raipparangaistuksia ja profossin tehtäväksi jäi niiden toimeenpaneminen. Prossin arvovalta laski huomattavasti ja tästä johtuen virkanimeksi muodostui pikkuhiljaa piiskuri.

Piiskaus tapahtui aina heti kirkonmenon jälkeen, jolloin ihmiset parhaillaan tulivat kirkosta. Piiskattavalla ei saanut olla päällä muita vaatteita, kuin housut. Sitte hän oli patsaassa kiini sillä lailla, että piiskattava seisoi patsaan luona ja otti patsaan syliinsä, sitte toiselta puolelta patsaan sidottiin kädet ranteista nuoralla kiini. Piiskurilla oli varattu niin monta paria vitsoja, kuinka paljon oikeus oli hänen rikoksestaan tuominnut. Nyt otti piiskuri kaksi vitsaa kerrallaan, vetäisi ensin vitsat vasemman kouransa läpi ja samassa läimäytti ylipäänsä rangaistavan selkään, sitä sitten jatkui niinkauan, kuin määrätyt vitsaparit olivat loppuneet. Yhdellä vitsaparilla ei saanut lyödä kuin yhden kerran.

Muhoksen kotiseutumuseon pihalla kasvaa edelleen vanha piiskausmänty – minkä ikäinen se on, ei ole tiedossa.

1 2

Kategoria(t): 67 Viinikanoja. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *