A. H. Snellman – muinaistarujen tallentaja Laitasaaresta

Filosofian maisteri, teologian tohtori A. H. SnellmanArthur Henrik, sittemmin sukunimenä Virkkunen – syntyi 19.01.1864 Karungissa ja kuoli 17.11.1924 Helsingissä. Keräsi ja tallensi paljon muinaistarinoita niitä on meille lähettänyt Raimo Ranta – julkaisemme artikkelisarjan sivustolla. Myös allaoleva teksti on Raimolta. Monet kiitokset!

Suvela, Snellman Kuvassa Suvelan edustalla vas. Signe Snellman, leski Hilma Aurora Snellman, Turun yliopiston rehtori Artturi H. Virkkunen ja ylimetsänhoitaja Ivar Snellman lapsineen; Asta (Kärki), Olli ja Gösta.

Arthur Henrikin isä oli Muhoksen kirkkoherra Gustaf Adolf Snellman ja äiti Hilma Aurora Forsman. Gustaf Snellman oli

  • Vaasan triviaalikoulun oppilas 1836, Vaasan lukion oppilas 1844-46.
  • Ylioppilas Helsingissä 6.10.1846 (arvosana laudatur äänimäärällä 22).
  • Pohjalaisen osakunnan jäsen 10.10.1846.
  • Vihitty papiksi Kuopion hiippakunnassa 5.12.1854.
  • Pörhölä, Kemi (1854-59) apulaispappi.
  • Palonperä Karunki, kirkkoherran pappila (1860-72) kappalainen, kirkkoherra.
  • Pudasjärven kappalainen 1872.
  • Puolangan kirkkoherra 1878, muuttokirja Muhokselle 04.11.1881.
  • Muhoksen kirkkoherra 1881. Rovasti 1882. Lääninrovasti 1891.

Palonperä Karunki, kirkkoherran pappila – 1860-72

Karungin pappilan väki sai osaltaan kokea nälkävuosien 1866-67 koettelemukset. Noina aikoina Suomessa valmisteltiin itsenäistä kunnallishallintoa ja kunnallista köyhäinhoidon järjestämistä. Asia oli niin alkutekijöissään, että vastuu ihmisten pärjäämisestä oli seurakunnalla. Palonperän pappilassa oli iso pata tulella koko päivän ja pappilaan nälän heikottamat ihmiset horjuivat jotain suuhun saadakseen. Ihmetellä piti mistä keittoon riitti aineksia. Leipä, jota pappilassa syötiin, oli kuivattua, sisällöltään tumman kiiltävää ja erittäin kovaa. Liottamalla se saatiin pehmeäksi ja syömäkelpoiseksi.

Talonpojat ja muu väki leipoi Elias Lönnrotin ohjeiden mukaan jäkäläleipää, joka oli väkevän makuista. Jauhetusta oljesta ja vähistä viljoista leivottiin myös leipää, joka oli hyvin karheaa syötävää. Tämä hätäleipä lienee osaltaan ollut syynä suureen kuolleisuuteen. Pappilassa ei olkileipää tarvinnut syödä, rieska leivottiin puhtaista, joskin hallanpanemasta ohrasta. Rieska oli imelänmakuista, mutta tuossa tilanteessa suurta herkkua. Vuonna 1868 saatiinkin runsas ja hyvä sato.

Liepeen pappila Pudasjärvi, Pudasjärven kappalainen – 1872-78

Perhe saapui Karungista Pudasjärvelle huhtikuussa 1873. Muuttomatkalle lähdettiin useilla hevosilla, joiden reet oli lastattu korkeiksi kuormiksi. Ensikokemus uudesta pappilasta oli, että seinustoilla olevat nukkumalaverit olivat syöpäläisiä täynnä, joten ensimmäinen yö nukuttiin leipomapöydän päällä. Eipä tämäkään pakopaikka turvannut perhettä lutikoilta.

Pudasjärvi oli laaja seurakunta, pitäjän useille kylille oli tietöntä matkaa kymmenkunta peninkulmaa, kesäisin niihin pääsi vain vesiteitä tai suurten soiden yli pitäjäläisten rakentamia pitkospuisia polkuja pitkin. Yhdellä kyläreissulla kastettiin useita lapsia ja siunattiin hautaan useat vainajat.

Puolanka, Puolangan kirkkoherra – 1878-81

Perhe muutti Puolangalle keväällä 1878. Matkaa tehtiin poikkimaitse koska maantiematka Oulun kautta olisi ollut huomattavan pitkä ja kallis. Kahdeksan peninkulman matka suoraan yli soitten ja metsien kesti toista vuorokautta, joten välillä oli yövyttävä, poikettava taloihin lepäämään ja ruokkimaan hevoset. Viikkoa ennen pääsiäistä kylmähkö ilma ja lumentulo toi hyvän rekikelin. Irtaimistoa oli siirtämässä kaikkiaan 33 hevoskuormaa. Pääsiäisen jälkeen toimme neljä lehmää, kaksi hevosta, rengin ja 2 piikaa. Muu karja ja lampaat odottivat siirtoa juhannukseen asti; Pohjois-Pohjanmaalla ei ollut tavallista, että pitäjäläiset olisivat ilmaiseksi kuljettaneet pappinsa tavaroita. Maksua ei kuitenkaan suoritettu rahassa, vaan vuoden lopussa, kun papintilit tehtiin talonpoikien kanssa, saivat he siinä yhteydessä hyvityksen työstään.

Papin viran hoitaminen Puolangalla oli raskasta, pitäjäläiset näkivät nälkää huonojen satovuosien vuoksi, eikä pappilassakaan ollut runsautta ruuasta. Pappilassa vallitsi alakuloisuus ja toivottomuus tulevasta, tännekkö heidän on jäätävä? Ajatus hakeutumisesta muualle kypsyi nopeasti. 1

Kortila, kirkkoherran pappila Muhos Laitasaari, kirkkoherra – 1881-97

Kun arkkipiispa Gustaf Johansson oli Muhoksella suorittamassa piispantarkastusta vuonna 1890, hän ihastui pappilan harvinaiseen luonnonkauneuteen, jota sekä näköalat ja maasto tehostivat. Hän sanoi asettavansa Inarin pappilan Muhoksen pappilan edelle, mutta että kolmatta näiden veroista ei hänen laajassa hiippakunnassaan ole. Snellmanien muutto Muhoksen Kortilan pappilaan Oulujoen rannalle tapahtui vuonna 1881. 2

Muhos oli perheelle mieluinen uusi kotipaikka, olihan se heille suvun keskuspaikka. Täällä olivat eläneet kirkkoherran äidin isä, hänen äitinsä syntynyt ja hänen isänsä ja enonsa olleet täällä kappalaisena. Gustaf Snellmanista tuli Muhoksella pidetty ja tunnettu suomenkielen ja suomalaisuuden asiaa ajavana henkilönä. Syksyllä 1882 Uno Cygnaeus pyysi häntä hoitamaan kansakoulun tarkastajan tehtävät Oulun läänin eteläpiirissä. Näin hän joutui yhä enemmän mukaan kansanopetuksen ja valistuksen pariin, joiden toteuttamisessa hänen aikuiset poikansa olivat vahvasti mukana. Kahdesti kokoontuivat piirin opettajat Kortilan pappilaan pitämään kesäkokoustaan.

Hänen kahdesta pojastaan kasvoi merkittäviä vaikuttajia Suomen kulttuuri- ja yhteiskunnallisessa elämässä; Arthur Henrik Snellman ja Paavo Snellman, jotka ottivat suomalaisen Virkkunen -sukunimen. Muhoksen pappila oli Snellmannin aikaan merkittävä kulttuurikoti huomattavine vieraineen ja ovet olivat auki myös rahvaalle. Pappilassa elettiin hyvin kansanomaista elämää.

Kirkkoherran kuoltua leski Hilma asusteli pari vuotta Kortilan pappilassa, mutta rakensi sitten oman talon vuonna 1898 Oulujoen pohjoispuolelle vastapäätä Muhoksen kirkkoa, Suvelan talosta on kerrottu täällä.

Suomalainen Wirallinen Lehti no 78, 06.04.1883

Lukkarinvirka Utajärven kappeliseurakunnassa Muhoksen pitäjässä on haettavana kirkkoherran viraston luona Muhoksella yhdeksänkymmenen päivän kuluessa siitä päivästä jona kuuluutus Suomen julkisissa lehdissä oli. Halulliset haltijat lähettäkööt omakätiset hakemuskirjansa todistusten kanssa itsestä, maineesta ja tarpeellisesta taidosta ja sen ohessa antakoot täydellisen takauksen viidensadanmarkan omaisuudesta jonka lukkari viran puolesta haltuunsa saapi.

Muhos maaliskuun 22 p:nä 1883 G. A. Snellman

  1. Kahden vuosisadan vaiheilta, Paavo Virkkunen. Otava 1953
  2. Muhos rk 1891-1901, s. 346
Kategoria(t): 34 Kortila (pappila), 40 Kähkönen Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *