Kuukausittainen arkisto:joulukuu 2016

Kun pehtoori tuli Koivikkoon

Luettuani kirjoituksen entisestä Koivikon pehtoorista Lauri Salmesta, tuli mieleeni hänen kanssaan vuosia sitten käyty keskustelu. Olimme sopineet että haen hänet Koivikkoon kyläilemään ja niin myös tein, oli muistaakseni vuoden 1985 kesä. Tullessamme Rauhalan kohdalle hän pyysi pysäyttämään auton ja kertoi tulostaan Koivikkoon pehtooriksi. Rauhalassa oli silloin kestikievari. Koska matkarasitus painoi junalla Uudeltamaalta Ouluun matkustaessa, hän päätti jäädä kestikievariin yöksi.

Tallennettu kategorioihin 39 Koivikko, 56 Penninkangas | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Tietoja Muhoksesta (Suomen metsästyslehti v. 1907)

Juho (Janne) Juusonpoika Hartikka (alk. Haataja), Rintamäen talon isäntä 1884-1936, oli innokas metsästäjä. Hän kirjoitti useita kirjeitä Suomen metsästyslehteen. Ohessa yksi niistä. Lienee aika tyypillistä vuosisadan alun metsästyskertomusta. Talollinen J. Hartikka on kirjoittanut metsästystavoista y.m. allekirjoittaneelle ja kenties huvittaa eteläsuomalaisia ja muita metsästysurheilijoita tutustua Hartikan mielipiteisiin, jonka vuoksi tämän kirjoituksen olen koonnut hänen neljästä eri kirjeestään ja hänen luvallaan Suomen Metsästyslehteen julkaistavaksi lähettänyt. Metsästystä sanoo Hartikka harjoittaneensa 10-vuotiaasta asti, hän on nykyään 47 v. vanha. Petoelukoita kettuja, on hän tappanut 400, etupäässä kaularaudoilla, mutta myöskin myrkyllä ja ajokoirilla.

Tallennettu kategorioihin 3 Hartikka, 3 Hartikka - Rintamäki | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Tunnistatko kuvan henkilöt?

Kuvassa olevia henkilöitä on muissakin Laitasaaren otoksissa, joten tunnistukset olisivat nyt arvokkaita. Keitä he ovat? Kuvan on ottanut Martti Kesäniemi. Kuvaan on nyt saatu kaksi tunnistusta eli varmistui että takana vas. Heikki (Juho Heikki, s. 1892), Helli Matilda (s. 1901, myöh. Honkarinta), Kalle (Kaarlo Iivari, s. 1899), Lyyli Maria (s. 1910, myöh. Kassinen) ja Antti (Wietti Antero, s. 1904) Aho. Edessä perheen vanhemmat, Kuusamosta vuonna 1899 tulleet Antti Juho Heikinpoika Aho (s. 1861, k. 1936) ja Riitta Kaisa Juhontytär Kesäniemi (alk. Oikarainen, s. 1869, k. 1943). Keskellä oleva tyttö voisi olla nuorin eli Senja Eeva (s. 1915, myöh. Isokangas). Perhe … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 58 Pesola, 58 Pesola - Ala-Pesola | Avainsanoina , | Jätä kommentti

100.000 yksittäisen lukijan raja ylitetty

Google Analytics antaa sivuston käyntistatistiikasta seuraavat luvut: Käynnit: 239 799 Yksittäiset lukijat: 100 010 Sivukatselut: 879 995 Sadantuhannen yksittäisen lukijan raja olisi tosin ylittynyt aikoja sitten jos emme olisi pitäneet kesätaukoja. Edelliset lukemat näet täältä, viime huhtikuulta.

Tallennettu kategorioihin yleistä | Jätä kommentti

Maidon matkassa

Karjatilojen muutos Laitasaaressa Oulujoen pohjoispuolella 1950-2016 Vuonna 1950 oli maitoa tuottavia tiloja noin 50. Näistä puolet oli pieniä 1-5 lehmän tiloja ja suuremmat 8-15 lehmän tiloja. Karjanhoitoon liittyvät työt tekivät usein naiset, jotka samalla hoitivat perheen lapset, miehet kävivät muualla töissä. Järjestelmä oli hyvä kun lapset saivat olla kotona ja oppivat tekemään kotitöitä pienestä pitäen.

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , , , , | 1 kommentti

Laitasaari-kalenterit 2017 on arvottu!

Kaikkien kylähistoriakirjan ennakkotilanneiden kesken on arvottu 20 kpl kalentereita. Olemme ottaneet sähköpostitse yhteyttä jokaiseen arvonnassa voittaneeseen. Samoin kirjan tai kalenterin tilanneisiin. Kirjoja voi tietysti tilata edelleenkin. Sen verran on tilauksia nyt koossa, että ensimmäinen painosmäärä on 200 kpl. Monet kiitokset kaikille ennakkotilanneille! Ks. kirjatiedote – suoraan tilauslomakkeeseen pääsee tästä.

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina | Jätä kommentti