Kuukausi: toukokuu 2016

  • Suvivirren säveltäjän sukua Muhoksella

    Suvivirsi on virsikirjan virsi numero 571, ja se alkaa sanoilla Jo joutui armas aika (ruots. Den blomstertid nu kommer). Virressä on kuusi säkeistöä. Sen säveltäjää ei tunneta, joten virsikirjassa on merkintä ”Ruotsissa 1697”. Virsi on yhtä rakastettu niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. On otaksuttu, että virren alkuperäiset sanat kirjoitti Gotlannin piispa Israel Kolmodin kesäisellä saarnamatkallaan…

  • Viinikanoja no 67 historia

    Viinikanojan uudistila on perustettu 1780-luvulla. Perustaja oli Hannu Pekanpoika Remes eli Pelkonen. Hannu toimi myös Laitasaaressa kyytirättärinä. Kyytirättäri toimitti nimismiehen antamat määräykset, esimerkiksi kyyditysmääräykset, pitäjän eri osiin. Hän saattoi myös kestitä ja majoittaa kruunun virkamiehiä. Kyytirättäri sai palkkiokseen osuuden nimismiehenverosta ja joskus vielä erillisiä palkkioita. 1 Tila oli pitkään, yli 50 vuotta, yhdistettynä Karhuun no…

  • Testamentti

    Tule tyttöni majaani. Aukaise sinervä uksi; Saaos salvoni sisälle runopirtin perimmälle pitkän mietepenkin päähän unen uunien kupeelle. Ota vuosia mukaasi! Päivät hellät ja hämärät, kuut ja viikot kainaloosi. Saatan istumasijoilles. Katso sillä silmälläsi joll on ennenkin eläjät meitä ennen matkannehet laulun miehet, runon naiset nähnehet näkyä monta elämästä uudemmasta muuttuvasta, nousevasta. Päivän lauluja hyviä kuntoa…

  • Kesti-Pelkosen isäntäväki

    Kesti-Pelkosen tila no 14/3 oli viime vuosisadan alussa vielä Laitasaaren suurimpia maatiloja – ellei suurin – ja sen omisti silloin Tampereen talousalueelta tänne muuttanut maanviljelijä Hugo Perttula (s. 1886) Bertta-emäntineen (o.s. Ala-Hinkkala, s. 1891). Tiloilla Kesti no 35 ja Pelkonen no 14 oli tuolloin sama omistaja. Kun maatalous oli näihin aikoihin vielä käsityövoittoista, tila tarvitsi…

  • Sivusto auki vain jäsenille 2.6.2016 alkaen

    Huom! Jos olet saanut viestiä sähköpostiosoitteesi muuttumisesta, se on merkki siitä, että jäsenmaksusi on unohtunut. Sihteeri lähettää tarvittaessa laskun uudelleen. Maksaneilla jäsenillä jo aiemmin lähetetyt tunnukset ja salasanat toimivat – ks. myös ohje tiedotteen alareunassa. Joka vuosi olemme pitäneet kesäpaussia – näin teemme nytkin, koska kesä on molempien pääkirjoittajien kiireisintä työaikaa. Ajastetusti ilmestyy sivustolla kuitenkin…