Kuukausittainen arkisto:lokakuu 2015

Paasimaa no 76 historia

Kuvassa Paasimaasta eli Paasilasta lohkotulla Pihlajarinne -nimisellä tilalla ollut Muhoksen Osuuskauppa, jota pitivät Arvo ja Helli Tuohino. Samalla tilalla oli myös Oulun Osuuskauppa, jonka kauppiaina olivat Antti ja Lilja Määttä. Paasimaan historiaa on kirjoitettu useammassa eri vaiheessa, Sari aloitti ja minä  lopettelin. Tällainen siitä tuli – katso myös taloon liittyvät artikkelit (klikkaa linkkejä).

Tallennettu kategorioihin 76 Paasimaa | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Oulujoki-ilta ma 2.11.2015 (Koivu ja tähti)

Infoa Muhoksen kunnalta: Oulun Yliopisto teki talvella 2014-15 selvityksen ja kuntalaiskyselyn Oulujoen moninaiskäytön kehittämisestä. Vastauksista on koottu mielenkiintoinen Oulujoki-raportti, jota esitellään 2.11. tapahtumassa. Tilaisuudessa voit osallistua keskusteluun ja kysellä asiantuntijoilta asukkaiden toiveiden toteutumisesta. Mukana mm. Fortumin ja ELY-keskuksen edustajat. Vinkki: kannattaa käydä kirjaston lehtisalissa tutustumassa ennakkoon aihetta sivuavaan näyttelyyn. Näytteillä on vanhoja jokivalokuvia, sekä erittäin mielenkiintoinen Pyhäkosken seurataloon liittyvä arkkitehtuurin diplomityö. Joen moninaiskäytön kehittäminen avaa myös laajoja matkailullisia näkymiä. Näyttelystä voit ottaa mukaasi Oulujoki-raportin tiivistelmän. Tilaisuus alkaa klo 17:30 kahvitarjoilulla – lisätietoa tapahtumasta: Tiedote Oulujoki-illasta

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina | Jätä kommentti

Mummon luona Monolassa – osa 8

Nuuka kaffimusteri Muhoksen seudulla, erityisesti Soson laajojen luonnonniittyjen ojanreunoilla kasvoi runsaasti mesimarjoja. Helvi-täti oli saanut idean hyödyntää suurta satoa sylttäämällä eli hilloamalla marjoja myyntiin. Yritys onnistui, ja hänen mesimarjahillollaan oli kysyntää Helsingin hienoja ravintoloita myöten. Seudun köyhien mökkien väki tuli Monolaan kauppaamaan mesimarjojaan. Poimijatyttösiä pestattiin myös marjoja perkaamaan. Mesimarjat oli perattava yksitellen, kanta irrotettava pienillä teräväkärkisillä saksilla. Se oli hidasta ja pitkäpiimäistä työtä, jolta mekään emme välttyneet. Elokuisina kesäpäivinä Monolan pihamaalla istui pöydän ympärillä eri-ikäistä naisväkeä perkaamassa tuoksuvia marjoja.

Tallennettu kategorioihin 18 Rönkkö | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Kantakirja Pimu

Aina silloin, kun tuonen tumma viikatemies niittää kultaista viljaa, aina silloin myöskin sälähtää sirpaleiksi paljon sisäistä kaunista, sellasta, mikä ei ole sanoin kuvattavissa eikä myöskään ajan silmällä nähtävissä ja millaista voi syntyä vain pitkäaikaisen todellisen ystävyyden ja toisiaan ymmärtävän suhteen synnyttämänä. Ja tällaistakin saattaa aina silloin tällöin, vuosien vieriessä ystävyksien kesken syntyä. Hevosihailijain tunteiden hienoimmat säkeet voivat löytää ihailtavan kaunista vastakaikua jaloluonteisen hevosen suuresta ihmisystävällisyydestä, jollaisia voi aina silloin tällöin eläinkunnastakin löytyä, ollen yksi tällainen helmi hevosten joukossa Eri-Aaroni. Eri-Aaroni on mennyt, mutta piirtänyt nimensä lähtemättömästi Suomen raviurheilun ja jalostustyön historiaan. 1

Tallennettu kategorioihin 17 Pienimäättä | Avainsanoina | Jätä kommentti

Aku pakinoi – Köyhä mies ketoa kynti (1945)

Köyhä mies ketoa kynti – sekä kynti jotta kylvi, kylvi kymmenen jyveä, kynti kymmenen vakoa. Siihen lintuja sikesi, kasvoi paljon peipposia, hakahti harakat siinä, sekä närhit näppäsivät, kävi sirkut sissimässä, varpuset varastamassa… Valistunut lukija tuntee kyllä nämä Kantelettaren säkeet, mutta Köyhä Palstaviljelijä tuntee ne myöskin kurnivassa vatsassaan ja tulee tuntemaan edelleenkin. Hän niinkuin moni muukin vähäväkinen ihminen on koettanut elää laillisten korttiannosten varassa, vaikka heikkoa se toisinaan tekee. Keväällä sitten Köyhä Palstaviljelijä, kuten monet osatoverinsakin, päätti ponnistella ainakin osittaiseen omavaraisuuteen – onhan sellaisten annos huomattavasti suurempi. Hyvät naapurit auttoivat hevosineen kohtalaista korvausta vastaan, joskin piti turvautua myöskin kallispalkkaiseen traktoriin. Niin … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina , | 1 kommentti

Kirnun pesua Laitasaaressa

On ihan pakko nostaa tämä erikoinen kuva esille (klikkaa kuvaa, niin se isonee). Moni on nimittäin minulle maininnut, että on joskus nähnyt valokuvan, jossa Laitasaaren meijerin kirnua pestään. Kun tämän kuvan näin Rahkon vanhojen kuvien joukkossa, tajusin heti että tässähän se on! Kiitos Paavo Rahko! Pesijänä on meijerikkö Anni Tomperi (myöh. Vesa) joka asui myöhemmin perheineen Kaupista lohkotussa Petäjistössä. Annin isä Pekka Tomperi oli meijerin masinisti. Meijerin pitkäaikainen isännöitsijä oli Oskari Rahko – hän asui perheineen Hakalassa joka sekin oli lohkottu Kaupista. Klikkaa artikkelissa olevia linkkejä niin pääset lukemaan kohteista lisää, voit myös klikata oikeanpuoleisella painikkeella jolloin sivu avautuu uuteen … Lue koko teksti

Tallennettu kategorioihin 11 Rahko, 36 Kauppi | Avainsanoina | 1 kommentti