Kuukausi: marraskuu 2013

  • Koivu ja tähti

    Kuvan lapset eivät liity tarinaan, mutta tunnistatko heitä? Kuva on vuodelta 1945. Klikkaa suuremmaksi.  Isoviha oli Suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen venäläisten miehitys Suomessa vuosina 1713–21. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika. Suurta Pohjan sotaa käytiin Pohjois- ja Itä-Euroopassa. Tanska, Saksa, Puola ja…

  • Seurat Helialla

    Julia Niskanen (o.s. Huovinen, s. 1914), Hilma ja Aappo Huovisen tytär, kertoi lapsuudestaan ja nuoruudestaan Helialla no 41. Muistelmat keräsi 1980-luvun lopulla tytär Ritva Marttila (o.s. Niskanen). Allaolevassa kuvassa seurat Laitasaaren Tuvalla, nuorisoseuran talolla. Helialla pidettiin uudemman suunnan lestadiolaisten seuroja syksyin ja keväisin. Ennen seuroja talossa leivottiin nisua ja pikkuleipiä ja ruokia laitettiin. Sana kulki…

  • Radion ja television alkuajoista

    Maailman ensimmäinen radiolähetys kuultiin jouluaattona 1906 – eetteriin kajahti mm. viulumusiikkia. Suomessa radiolähetykset alkoivat vuonna 1923 ja siitä lähtien radio on ollut hyvin tärkeä kapistus tiedonkululle kotitalouksissa. Meille kotiini radio hankittiin 1930-40-luvulla. Monissa taloissa ei vielä tuolloin ollut sähköjä, mutta pikkuhiljaa noista ajoista myös sähköt Laitasaaressa yleistyvät.

  • Muhoksen kunnanvaltuuston kokous 16.11.1930

    Sattuipa melkein päivälleen tämä – kuva on otettu 83 vuotta sitten. Nyt (10.3.2021) on kaikki kuvan henkilöt vihdoin tunnistettu. Klikkaa kuvaa isommaksi. Takarivi vas. Frans Puhakka – hänet tunnistin viimeisenä tämän artikkelin perusteella, Oskari Rahko Hakalasta no 36:3, Hannes Heikkinen Yli-Karhusta no 7, Jaakko Kinnunen Hyrkistä no 12 vieressään oikealla Viljami Laukka Onterosta no 60…

  • Kutsu: Laitasaari-Seuran syyskokous 28.11.2013

    Tervetuloa Laitasaari-Seura ry:n syyskokoukseen torstaina 28.11.2013. Hallitus kokoontuu klo 18:00. Yleinen kokous alkaa klo 19:00 ja siihen voivat osallistua kaikki seuran jäsenet. Paikka: Huovilan koulu, Ketolanojantie 653, 91500 Muhos.