Kuukausittainen arkisto:marraskuu 2011

Vänttilän kruununtilan katselmus 1845

Vänttilä on perustettu 1770-luvulla. 1800-luvun loppupuolelle saakka se oli kruununtila. Kruununtila oli kruunun täydellistä omaisuutta ja sen asukas suoritti maaveroa maksaessaan vuokraa tilan hallintaoikeudesta kruunulle. Kruununtilan isännyyden vaihtuessa maaherra antoi uudelle isännälle immission eli asukkaaksiottotodistuksen. Maaherralla oli myös oikeus ja velvollisuus häätää kruununtilan huonoon hoitoon tai maksamattomiin veroihin syyllistynyt isäntä. Lähde: Elvi ja Pauli Lappalaisen Sukuseura

Tallennettu kategorioihin 61 Vänttilä | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Laitasaarelaisista etunimistä

Osallistuin etunimien ”normalisointia” sukututkimuksessa käsittelevään keskusteluun Suku-forumilla ja sain idean tehdä tilastoa laitasaarelaisten etunimien kirjoitusmuodoista siltä ajalta, kun ne on alettu kirjata kastettujen kirjaan suomeksi. Kenties tilastosta selviäisi, onko suurin osa Johaniksi kirjatuista kulkenut näillä kulmilla Juhoina vaiko Jusseina (Historismi.netin muita ehdotuksia ovat Janne, Juhana, Juhani ja Johannes). Samoin minua ovat askarruttaneet myös esim. Sigfridit (Sipi, Sippo, Sipro, Sihvo, Sipri, Sihveri, Sifferi), Catharinat/Caisat/Carinit (Kaarina, Katriina, Katariina, Katri, Kaisa, Kaisu, Kaija, Kaiju) ja Margaretat/Margetat/Grethat (Marketta, Kreeta, Reet(t)a, Martta, Maarit, Marjaana, Marke).

Tallennettu kategorioihin yleistä | Avainsanoina | 1 kommentti